sunnuntai 10. marraskuuta 2013

The very situation

Pahoittelen taas vaihteeksi pitkää aikaväliä tekstieni välillä. Viime viikot ovat olleet hyvin rankkoja ja vieneet pääni ja ajatukset niin alhaisille tasoille, ettei mikään ole oikein meinannut onnistua. Muun muassa viime viikon tentit menivät niin päin hanuria, kun silmät vuotavat tenttipaperitkin pilalle, eikä paperiin saa kirjoitettua oikein mitään..

Viime viikolla tenttien välissä oli myös syntymäpäiväni, jota en ollut aikonutkaan viettää tietenkään kun vasta viikonloppuna, mutta enpä olisi silti arvannut viettäväni sitä päivää täysin yksinkään. 

En nyt täysin tästä aio avautua, mutta pähkinänkuoressa tilanne on tämä: Olen siis asunut tässä asunnossa miehen kanssa, josta erosin joku aika sitten, mutta välimme ovat pysyneet todella hyvinä. Asuntohakemuksen opiskelija-asuntoihin olen laittanut syyskuussa ja tarkoituksena oli muuttaa erilleen kun on kämpät tiedossa. Viime viikolla kuitenkin tuli käänne asiaan. Sain äidiltä puhelun nimittäin tenttien välissä, jossa hän joutui kertomaan eksäni soittaneen hänelle että aikoo irtisanoa asuntomme sinä samaisena päivänä. Paniikkihan siinä iski kun tiesi ettei uudesta kämpästä ole vielä tietoakaan. Myöhemmin selvisi tämän kiireen syy: kolmas pyörä tässä muutenkin sotkuisessa tilanteessa. Tästä syystä tilanne on mennyt sellaiseksi, että minulle vihoitellaan jatkuvasti milloin mistäkin minuun jopa liittymättömästä asiasta ja sen takia tämä tilanne on hyvin hankala. No, muitakin ongelmia on tässä nyt tullut, mutta suurin on se kun tiedän, etten ennen joulua tule asuntoa saamaan. 

Perheeni tietenkin on avosylin minua vastaanottamassa kotiin siksi aikaa, että uuden asunnon saan, mutta matka kouluun pidentyisi 40 kilometrillä, ja siitä koulumatkasta on jo ihan tarpeeksi kokemusta kauppis- ja lukioajoilta. Lisäksi Veera sekä Tony ovat molemmat tarjonneet asuinpaikkaa tarpeelliseksi ajaksi, että ilman yösijaa en tietenkään tässä jää, mutta tilanne tuntuu silti niin vaikealta. Huonekalutkin pitäisi kuitenkin raahata tuonne vanhempien luo ja hakea taas kun sen asunnon saa. Niin ja Tonyn soluasunnon kämppis muuttaa pois että siitä saisi asunnon heti seuraavana päivänä tästä kämpästä muutosta, mutta soluasuntoihinhan ei tietenkään lemmikkejä saa tuoda ja itse aion jonkun noista kissoista mukaani ottaa.. Vaikeaksi menee.

Onneksi on ystäviä ja perhe, jotka ovat tukeneet aivan mielettömästi tässä sotkuisessa tilanteessa. Eniten kiitän isosiskoani Johannaa, joka synttärienviettoillan jälkeenkin valvoi pitäen huolta, että minulla on kaikki hyvin. Tuona iltana sain kuulla sellaistakin loukkaavaa kommenttia humalaiselta eksältäni, että lähdin vanhempieni luo yöksi taksilla (~70e) Johannan sitä vaatiessa. Nukkuessani rakkaan siskoni vieressä yön itkien huomasin, että aina kun nousin nenäni niistämään, Johanna kääntyi katsomaan minua, aivan kuin vahtien, että olen kunnossa <3. Hän on ollut kyllä mieletön tuki. 

Siinä nyt vähän tätä tilannetta, mutta ettei aivan masisteluksi (ja kuvattomaksi päivitykseksi!) mene niin lisään tähän perään pari hauskaa kuvaa siitä, kuinka "alkoholisoituneita" ja pönttöjä meidän kissat on :D

Dexter kurkkii 12-päkistä
Melinda taas vaatii isomman päkin :D

Siinä vähä semmosta. Ei yhtää tuu selville mitä kaljaa tässä taloudessa mieluusti juodaan? :D


 

2 kommenttia:

  1. Pönttöjä kissoja! Kamalan hankala tilanne, toivottavasti saat siihen tolkkua. Ja mut tavoittaa aina, vaikka puhelimella ei enää (mikäli ei halua maksaa 2 euron minuuttimaksua) niin Facebookissa ainakin, jos siltä tuntuu. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia muruseni <3 Ja eiköhän tämä tästä, tukea ainakin on tullut niin paljon että alkaa jo ajatella tästä jotenkin selviävän siihen asti että kämpän saa :)

    VastaaPoista