maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hangovers and cotton candies!

Olipa kerran hyvin krapulainen päivä nimeltä viime torstai kun rakas ystäväni Veera, jonka kanssa muun muassa olin edellisenä iltana ollut viettämässä tyttöjen iltaa, soitti tullakseen kyläilemään. ”Hieman” väsyneinä sitten makoilimme sohvalla ja juttelimme kaikesta tavallisesta. Noh, jotenkin siinä keskustelun lomassa ajatukseni vaeltelivat sinne tänne ja todella outoihin aiheisiin, joista sitten yksi tuli ilmi kun aivan ajattelematta aloin ääneen kysyä ja pohtia miten hattara muodostuu sokerista ja elintarvikeväristä sellaiseksi tahmeaksi ja pehmeäksi herkuksi.. :D

Laiskasti pohdimme sitä sitten yhdessä jonkin aikaa, kunnes mietimme pitäisikö googlettaa asia. No lopulta päädyimme siihen, että lets google it ja raahauduin koneelle. Jonkun sivuston yllättävän tiedonjyvän ansiosta päädyin sitten monillekin eri sivuille ja löytyi aika mielenkiintoista settiä sieltä! Ja kun sanon mielenkiintoista, huomioikaa että kärsin järjettömästä krapulasta, sekä täydestä hattaratietämättömyydestä :D

Silti täysin selvänäkin oli hyvin jännä miettiä lukemaani asiaa. Naureskelen täällä itsekseni tätä kirjoittaessani, kuinka tyhmältä kuulostan :D Mutta kuinka moni oikeasti tiesi, että hattarassa onkin neljännes vähemmän sokeria, kuin 2 dl:n pillimehussa? Itselleni on pienestä asti opetettu, että hattara on ”pelkkää sokeria” ja täten hirveän lihottavaa. Aika hassua, että vasta tässä iässä saan kuulla hattaran olevan kaloreita tarkkailevalle yksi niistä harvoista "hyvistä" vaihtoehdoista, jos on pakko saada jotain OIKEAA herkkua makeannälkään. Hampaillehan tämä herkku on edelleen vahingollinen, mutta kaloreita keskikokoisessa hattarassa on vain 70 kcal! Sama määrä kaloreita ja sokeria löytyy yhdestä Domino keksistä, kuvitelkaa! Vertailun vuoksi sanottakoon vielä, että yhdessä metrilakussa on 180 kcal.

Minä tosiaan olen aina luullut hattaran olevan valtava sokeripommi, jota ei saisi nauttia kuin kerran vuodessa korkeintaan. Olin aivan yllättynyt lukiessani normaalin hattaran sisältävän vain ruokalusikallisen sokeria. Siksi on outoa miettiä kuinka isoja annoksia niitä myydäänkään huvipuistoissa, mutta 98 % hattaran tilavuudesta onkin ilmaa.

On outoa osata ohjelmoida ohjelmia, jotka ohjaavat manipulaattoria ja sen tarttujia, tai tietää monia avaruuden salaisuuksia, kun ei edes tiedä mitään niinkään arkisesta asiasta kuin hattara! Tämän takia tämä krapulaisesta päähänpistosta lähtenyt mielenkiinto ja hämmästys nousi sen verran, että oli pakko jakaa se teidän kaikkien kanssa. Nyt vain mietin, että kuinka moni tiesi tällaisia, vai olenko vain tosissaan ihan tyhmä tämän suhteen :DD

2 kommenttia:

  1. Ohhoh, empäs oo miekään tiennyt! :O Ompas aika paljon sokeria yhdessä pillimehussa, ja aika kalorisia ovat yksi domino- keksi sekä metrilaku. Ja hattara on kyllä markkinoilla aika kallis ottaen huomioon sokerin hinnan ja yhteen hattaraan menevän määrän. :D Näiden perusteella vois kyllä harkita oman hattarakoneen hankkimista, mie kun tykkään hattarasta tosi paljon, vaikkei se mitään terveellisintä olekkaan. ♥

    VastaaPoista
  2. No sama täällä! :D mietin just ku yrittää vähän ees terveellisesti mutta normaalisti syödä ja sitten yrittää vältellä kaikkea suklaata ja karkkia, mutta jossain vaiheessa tulee iha kauhea pakko saada edes vähän sokeria niin melkein pitäisi hankkia hattaraa aina sellaisia tilanteita varten :D

    VastaaPoista