keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Food is forbidden?

En voi muuta sanoa kun WOW! Luin juuri aivan mielettömän kirjoituksen näistä laihdutustrendeistä ja niiden vaikutuksista muuhun elämään, ja en voi muuta kun yhtyä kirjoittajan mielipiteisiin. Oli niin mahtava ja paikkansapitävä teksti, että on aivan pakko tulla siitä tännekin kirjoittelemaan :D 

Ehdin jo ystäväni Susannankin kanssa aiheesta keskustelemaan ja vaihtamaan hyvin samankaltaisia mielipiteitä. Uskon, että aika suuri osa tekstin lukijoista yhtyvät kirjoittajan mielipiteisiin, jotka ainakin mm. minä allekirjoitan. Teksti otsikolla My little body löytyy osoitteesta http://kukkalaakso.com/2013/05/27/my-little-body/ . Heti ensimmäinen huomio itselläni tässä tekstissä oli se, että kirjoittaja ei ole mikään löysä ja katkera sohvaperuna, jota kyllästyttää katsella treenaavia ihmisiä koska itse ei jaksa vaivautua nostamaan ahteriaan sohvalta edes tulipalon sattuessa. Kirjoittaja nimittäin onkin hyvin treenaava ja erikoisen ruokavalion omaava naishenkilö, mikä tekeekin tästä tekstistä entistäkin paremman! 

Niin hienoa kun terveellinen ruokavalio ja urheilu onkin, niin nykyään se menee liian pitkälle. Treenaamisessa ja ruokavaliossa ihmiset seilaavat niin ääripäissä, että jää itsekin ihmettelemään "Missä on se vanha kunnon kultainen keskitie?". Miksei ihmiset havittele esimerkiksi normaalia, keskikokoista ja terveellistä kroppaa? Miksi pitää aina havitella sitä ääripäätä? Miksei voi vaan syödä suht terveellisesti ja liikkua silloin tällöin vain siksi että se on hauskaa, vaan tehdään sitä ainoastaan langanlaihaa kroppaa havitellakseen? Miksi ylipäätään pitää havitella jotain ihannekehoa?

Kuinka kukaan voi tässä maailmassa olla tyytyväinen peilikuvaansa, kun yhteiskunta ja media painostavat meitä kauneusihanteisiin? Ja miksi ne kauneusihanteet ovat lähempänä anoreksiaa kuin normaalia tervettä kehoa? Oma henkilökohtainen mielipiteeni aiheesta on se, että mielestäni ihmisen tulisi keskittyä olemaan enemmän onnellinen kuin laiha. Jos kaiket päivät se otsikko pään päällä on hoikka kroppa, niin miten muusta elämästä voi nauttia? Et voi lähteä viihteelle kavereiden kanssa, koska ihannekropan saavuttaaksesi joudut pidättäytymään alkoholista. Ja jos taas lähdet laihdutuspirtelöittesi kanssa porukan mukaan, se vaan tappaa muiden fiilikset. Enkä tarkoita, että viihteelle ei voisi lähteä ja pitää hauskaa ilman alkoholia, vaan sitä että monella treenaajalla se puheenaihe ei yllä sitä luista ihannekroppaa kauemmas. Itse en ainakaan jaksa hauskaa illanviettoa pilata sillä että keskustelisin laihdutuksesta ja miettisin kokoajan "voinkohan tätä juoda, jaa enpäs voi tässä on yks gramma liikaa hiilareita". Kyllä äkkiä katoaa elämänhalu jos koko elämä pyörii vain sen ympärillä kun mietit mitä voit syödä ja mitä et.

Tekstissä nousi myös eräs erittäin hyvä pointti esiin, koskien tätä yhtä suurta syytä naisten laihduttamiseen. Ikävä kyllä hyvin harva vetää laihdutuspatukoita vain itsensä takia ja turhan monelle se laihduttamisen syy on miehet. Mutta kuten tekstissäkin sanotaan, laihduttamisella ei saa miestä - päinvastoin. Kirjoittajakin kirjoittaa, että mies haluaa iloisen naisen, jonka kanssa voi tehdä asioita ilman pelkoa lihomisesta, ja paljon miesten seurassa pörräävänä naisena voin sanoa tämän pitävän hyvinkin paikkansa. 

Itse olen kuulemma aika normaalikokoinen ihminen (mitä nyt ehkä normaalia enemmän vatsamakkaroita), mutta pidän silti itseäni aika sotanorsuna. Siltikin saan miehiltä hyvin paljon positiivista huomiota lähes päivittäin. Ei sillä että se itsetuntooni vaikuttaisi paljonkaan, mutta onhan se tietty kiva kuulla aina hyvää kommenttia ulkonäöstä vaikken olekkaan langanlaiha (tai ehkä juurikin sen takia koska en ole langanlaiha!). Suurin osa tuntemistani miehistä (tai jopa randomeista joiden kanssa on aiheesta tullut keskustelua) ovat sanoneetkin sitä, että ei sillä hyvällä kropalla ole väliä jos on kusi noussut sen takia päähän tai jos sillä sitten retostellaan joka paikassa ja haetaan väkisin huomiota sen avulla. 

Tuli Susannankin kanssa keskusteltua siitä, kuinka suuri vaikutus luonteella ja muulla olemuksella on siihen ulkonäköön. Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, niin luonne oikeasti voittaa sen supertreenatun kropan. Omassa elämässäni olen huomannut, että joku mies, jota en vaikka normaalisti pitäisi niin hyvännäköisenä tai jolla ei ole sitä yhteiskunnan vaatimaa kroppaa, on silti hyvännäköinen vain sen takia, että on luonteeltaan niin eloisa ja onnellinen. Kun taas ne saliaddiktit nyrpeine naamoineen eivät näytä niin hyvältä tylsän ja hiljaisen luonteensa takia. En väitä, etteikö voisi olla olemassa joku jolla on järjettömän treenattu kroppa ja on silti eloisa persoona - en vain jostain syystä ole itse törmännyt tällaiseen O.O Ja jos olenkin niin eipä niitä ikinä tapaa ilman, että saa kuulla minuutin välein kommenttia heidän dieetistään tai kropastaan tai siitä "huomiosta mitä he sillä saavat". 


Ei itseäni ainakaan henkilökohtaisesti kiinnosta kuunnella jatkuvaa selitystä treenistä, ruokavaliosta jossa syödään vain sitä ja tätä... En tarkoita että olisin "kateellinen niille, jotka jaksavat treenata päivittäin ja punnita jokaisen mitä suuhunsa pistää" (kuten moni superlaihduttaja tätä lukiessaan ehkä ajattelee), en vain ymmärrä sitä miksi elämän pitää pyöriä sen laihduttamisen ympärillä. Itse pyrin syömään suht terveellisesti ja salilla käyn silloin tällöin. En kuitenkaan tahdo hukata elämääni ja nuoruuttani vain miettien mitä saan ja mitä en saa syödä. Olen lähiaikoina pyrkinyt enemmän ja enemmän tavoittelemaan sitä onnellisuutta. Ja siihen voi kuulua terveellinen ruokavalio ja treeni, mutta en tee siitä elämäni keskipistettä. Silloin jää ikävästi pienetkin ilot elämässä huomaamatta! 


(kuvan lähde Google)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti