sunnuntai 22. joulukuuta 2013

I am the board master!

Nyt on viimeisinkin tenttiviikko tälle vuodelle ohi ja loma on alkanut! Isosiskoni tulivat eilen Pohjanmaalle ja tänään menen minäkin kyröössä käymään. Itse asiassa pitäisi varmaan jo alkaa valmistautumaan lähtöön kun junalla pitää sinne kulkea. Takaisin onneksi pääseekin autolla.

Mutta jos sitä pikaiseen tässä kertoisi tämän viikon tapahtumia. Ensimmäisenä pakko kuvan kera hehkuttaa, mitä olen saanut aikaiseksi viimeisellä kouluviikolla! Edellisellä jaksolla meillä nimittäin jo alkoi piirilevysuunnittelun kurssi ja jatkui tämän jakson loppuun. Tällä viikolla kuitenkin sain suunniteltua piirilevyni loppuun omatekemiä komponentteja myöten. Tunnit loppuivat, mutta vein parisen tuntia vapaa-aikaani siihen että sain jyrsittyä suunnitelmasta ihan konkreettisen piirilevyn! Kaikki eivät jyrsimään lähteneet, mutta itse halusin hyödyntää koulun laitteita sen verran että saisin ehkä jonain päivänä käyttöönkin tuon piirilevyn.

Kuvassa heikosti näkyvä (pahoittelen puhelinlaatua) piirilevy on siis keskusyksikön tuulettimen tarkkailija, joka ilmoittaa käyttäjälle kahdella vihreällä ja kahdella punaisella ledillä, sekä summerilla, toimiiko tuuletin vai ei. Punaiset ledit ilmoittavat kahdesta vikatapauksesta: 1) tuuletin ei pyöri langoitusvian tai moottorin käämin palamisen takia (virtaa ei kulje) tai 2) tuuletin ei pyöri koska on juuttunut kiinni (virtaa kulkee liikaa). Vihreät ledit taas näyttävät kaiken olevan kunnossa. Oli kyllä tarkkaa puuhaa, mitat ja laskelmat täytyi olla täysin oikein ja kytkennät ja kuparoinnit oikeassa paikassa. Mutta ihan kätevä piirilevy, etenkin lämpöongelmista kärsiviin tietokoneisiin. Kuten näkyy, komponentteja en vielä ole levyyn juottanut, mutta jonain päivänä kun sen ehdin hoitaa, saan tämänkin käyttööni :) 



Tuota oli kyllä ihan kiva suunnitella ja vielä parempaa oli nähdä työn tulos. Minä ohjasin board masterilla ja laite teki työn. Aikaa siihen meni, mutta se ei haitannut yhtään. Tämä kurssi myös vahvisti sen, että sulautetut järjestelmät on juurikin se mihin haluan suuntautua. Ei ole pelkkää ohjelmointia ja koodaamista vaan pääsee tekemään jotain konkreettista. 

Siinä se valmistuu

Asiasta toiseen, YleX:n Joulusinkku-biisi on soinut kohta viikon putkeen tauotta päässäni! Ei siinä, hauskahan biisi tuo on, mutta kyllä sitä silti hämmästelee miten ei mikään muu jää päähän soimaan. Näen aina päässäni sen kuuseksi pukeutuneen ilmeenkin kun se pukki twerkkaa sitä vasten :DD


Ei siinä, minä alan nyt valmistautumaan kyrööseen lähtöön. Hyvää joulunodotusta kaikille! :)

Ps. Ainiin, värjäsin eilen tukkani vähän erilailla kun ennen. Siitä ehkä sitten lisää kuvien kera ensi postaukseen :)


perjantai 13. joulukuuta 2013

Number 13

Siitä on nyt 13 päivää. Muutosta nimittäin. Olen kirjoilla vanhempieni luona, vaikka asustellut olen Tonylla, lähempänä koulua. Nämä päivät ovat olleet tavallaan sekavia, mutta toisaalta taas myös paljon selkeämpiä ja tasapainoisempia kuin aiemmin. Tulevaisuudesta ei ole varmaa tietoa, kun pääkoppani yrittää vielä vasta järjestellä ajatuksia, mutta mielialat ja rutiinit ovat paljon tasapainoisemmassa tilassa nyt, kun ei tarvitse stressata sen kummempia. 
Tiimarista löyty muutamalla
sentillä tämmöset :D

Asunnon saamista olen tosin hieman stressannut, kun minulla se kissa (Hannibal Lecter) kerta on. Tämä karvainen herrasmies löhöilee tällä hetkellä isovanhempieni luona sen aikaa että muutan uuteen asuntoon. Sitä tulee jatkuvasti ikävä, ja on aivan ihanaa käydä sitä katsomassa kun se siltikin muistaa äitinsä aina kun sen syliin nostan :') <3 On se vain rakas!

Nämä päivät ovat menneet aika paljon pelatessa :) Kerrankin on aikaa vain olla, eikä tarvitse jatkuvasti työskennellä paperitöiden ja laskujen kanssa. Se on se hyvä puoli tässä, kun ei ole asuntoa. Assassin's Creed IV Black Flagin pelaamisen aloitin jo edellisessä kämpässä, mutta peli on niin pitkä (kuten AC:t yleensäkin) että pelattua olen saanut vasta 51 %. Mutta on se vaan hyvä :3 Eilen aloitin Call of duty: Ghostsin testaamisen ja heti jäin koukkuun! Tänään aion jatkaa sitä heti kun tämän postauksen olen valmiiksi saanut :D 

Eilen olin NHS-ryhmässä, jonne fysioterapeuttini minut ilmoitti mukaan tutkiessamme viimeisintä vaivaani. Siellä kävimme läpi erilaisia asioita lihaksista ja harjoittelimme jänniä pikkukonsteja parantamaan oloa kun kipeät lihakset vaivaavat. Taustatietoina sen verran vielä, että löin pääni joku aika sitten ja sen jälkeen tasapainoni on heitellyt ja huimaavaa oloa ollut silloin tällöin, mikä johti mm. fysioterapeutin tapaamiseen. No, siellä tulikin mietittyä perus peliasentoani ja sen jälkeen pelatessani huomasin välillä korjailevan asentoani. Eihän se ikinä kovin ergonomisena pysynyt kun niin peliin keskittyi, mutta ainakin tuli yritettyä :D

Tänään on perjantai 13. päivä ja facebookista saa lukea monenmoista päivitystä huonosta tuurista sun muusta. Tällainen epäonnenpäivä on kuitenkin minulle ollut aina se päivä vuodesta kun jopa minulla on hyvä tuuri! Muuten olen aina niin helvetin huono-onninen kaiken suhteen, sen takia en lottoakaan ikinä :D Mutta asiaan, tänään sain soiton Marttilan kortteerilta joka vuokraa asuntoja opiskelijoille. He olivat vihdoin ja viimein löytäneet minulle kämpän! Tämä reilun 30 neliön yksiö sijaitsee joen rannassa ja toisella puolen jokea sijaitsee kouluni. Kyseessä ei ole kämppä missä yhteen huoneeseen on tungettu kaikki, vaan tässä keittiölle ja makuuhuoneelle on omat huoneensa! Molemmat huoneet ovat suunnilleen samankokoisia. Ja juuri tätä toivoinkin :) 

Muutto osuu mukavasti vuoden ainoalle VARMALLE krapulapäivälle, nimittäin tammikuun ensimmäiselle :D Mutta onneksi mitään hoppua ja kiirettä ei ole, nyt kun ei ole toista kämppää mitä pitää samaan aikaan siivota ja tyhjentää, vaan tavarat on valmiina pakattuna sekä vanhemmilla että vähän myös Tonyn luona. Että nyt on sitten asunto minulle ja karvapallo-Hannibalilleni <3 Vähän kyllä jänskättää, kun en ole ikinä yksin asunut! Saa nähdä mitä tästä tulee.. :) 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Plug & Play

Viime viikot ovat olleet hyvin shoppailuntäyteisiä ja kukkaroa keventäviä. Mutta osasin sentään jättää ostamatta mitään turhaa, ja ei-niin-pakollisista-mutta-välillä-tarpeellisista ostin vain ne, jotka maksoivat euron tai kaksi. Kyllä se kuitenkin on nyt niin, että tili tuli ja tili meni, mutta toisaalta ei haittaa sillä ostoksista löytyy hyvin tarpeellista tavaraa tulevaan asuntooni (milloin lie sellaisen saan). 

Ensinnäkin, Minimaniin täytyi lähteä juoksemaan tarjousten perässä, sillä siellä oli viime viikolla kissanruuasta pesuaineisiin mielettömästi huimia tarjouksia. Esim. TRESemmén paketti, mistä löytyi sekä shampoo että hoitoaine värjätyille hiuksille, maksoi n. 7 euroa! Ja nämä putelithan ovat aika kookkaitakin, että kestää mukavan aikaa. Voin sanoa, että nyt tekee mieli silitellä omaa silkkistä tukkaansa aina suihkun jälkeen :3 No mutta asiaan, pesuaineet, lemmikkien ruuat, limsat sekä muut ruuat oli hurjissa tarjouksissa ja olikin tuolloin hyvä aika köyhän opiskelijan lähteä jääkaappiaan täyttämään. Pyykinpesuainekaan ei vähään aikaan enää lopu :)

Kirppareilla ja kierrätyskeskuksessa on tullut myös pyörittyä hyvää tahtia. Tony on ollut seuranani kun ollaan katseltu tulevaan kämppääni tavaroita, mitä itselleni ei muuton jälkeen jää. Ensimmäisenä mainittakoon, että kaikki tämän asunnon lautaset ovat Jannen, joten olikin hieno hetki kun bongattiin kirpparilta nämä:


Hassusti kaikki samaa sarjaa vaikka vähän eri hyllyiltä niitä löytyikin :) Mutta siis tuollaisia tummansinisiä, hämmästyttävän hyväkuntoisia lautasia löytyi ja vielä tosi hyvään hintaan. 6 kappaletta isoja lautasia 6 €, sama määrä syviä lautasia myös 6 €, sekä 11 kappaletta kakku/kahvilautasia 3 €!! Ei todellakaan paha hinta ja niin hyvään tilanteeseen nämäkin löytyi :)

Samalta kirpparilta löysin hienon mustan nahkalaukunkin 5 eurolla, mutta siitä nyt ei ole kuvaa. Sen sijaan voisin vilauttaa kuvaa toisesta mustasta laukusta minkä bongasin taas ihan toiselta kirpparilta. Ja kyllä, rakastan laukkuja ihan mielettömästi ja hamstraan niitä aina kun mahdollista. Aina tuntuu olevan tarvetta vielä erikokoiselle laukulle :P


Ei niin erikoisen näköinen ole, mutta hintaa oli vain 2 euroa ja sisätila on tehty niin näppäräksi että en voinut tuota sinne hyllyynkään jättää. Tilaa ja taskuja löytyy reippaasti ja sisätila jaettu mukaviin osiin niin ei kaikki ole aivan sekaisin. Ajattelin mahdollisesti koristella tuota itse jotenkin, ehkä lisäämällä kultaisia niittejä tai jotain mitä keksii. 

No sitten tämä titeläiselle mahtava löytö, nimittäin Thrustmasterin Dual Analog 4 -peliohjain tietokoneelle! Hyvin näppärä tällaiselle, joka tykkää pelailla ennemmin pleikkarilla ihan vain ohjauksen takia. Kyllä nyt kelpaa pelata Assassin's Creed IV Blag Flagia koneella kun tämmöinen löytyi :) Niin ja hintaa tällekin helmelle oli vain 4 euroa! Helppokäyttöinenkin on, ei tarvitse kuin koneeseen liittää ja se on valmis käyttöön. Ei tarvi asennella mitään että pääsee tuota käyttämään :)


Ja peleistä puheenollen, olihan se nyt pakko pistää tilausta verkkokauppa.comiin kun sieltä sai NHL13 Stanley Cup edition -pelin hintaan 9,90 € ja kaupan päälle vielä Jari Kurri Legendary Edition -keräilykotelon! Kyllä nyt on taas oikea löytö hinnan suhteen :)


No, semmosta on tullut shoppailtua. Muutakin on löytynyt, mm. vaatteita, mutta en nyt jaksa tätä sivua aivan täyttää niillä kuvilla ja täysin mustista vaatteista toki on huono mitään selkeyttävää kuvaa ottaakaan. Mutta näin on mennyt viime viikot ja nyt vaan panikoin kun tajusin että enää viikko aikaa pakata enkä juurikaan ole vielä aloittanut, kääk!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

The very situation

Pahoittelen taas vaihteeksi pitkää aikaväliä tekstieni välillä. Viime viikot ovat olleet hyvin rankkoja ja vieneet pääni ja ajatukset niin alhaisille tasoille, ettei mikään ole oikein meinannut onnistua. Muun muassa viime viikon tentit menivät niin päin hanuria, kun silmät vuotavat tenttipaperitkin pilalle, eikä paperiin saa kirjoitettua oikein mitään..

Viime viikolla tenttien välissä oli myös syntymäpäiväni, jota en ollut aikonutkaan viettää tietenkään kun vasta viikonloppuna, mutta enpä olisi silti arvannut viettäväni sitä päivää täysin yksinkään. 

En nyt täysin tästä aio avautua, mutta pähkinänkuoressa tilanne on tämä: Olen siis asunut tässä asunnossa miehen kanssa, josta erosin joku aika sitten, mutta välimme ovat pysyneet todella hyvinä. Asuntohakemuksen opiskelija-asuntoihin olen laittanut syyskuussa ja tarkoituksena oli muuttaa erilleen kun on kämpät tiedossa. Viime viikolla kuitenkin tuli käänne asiaan. Sain äidiltä puhelun nimittäin tenttien välissä, jossa hän joutui kertomaan eksäni soittaneen hänelle että aikoo irtisanoa asuntomme sinä samaisena päivänä. Paniikkihan siinä iski kun tiesi ettei uudesta kämpästä ole vielä tietoakaan. Myöhemmin selvisi tämän kiireen syy: kolmas pyörä tässä muutenkin sotkuisessa tilanteessa. Tästä syystä tilanne on mennyt sellaiseksi, että minulle vihoitellaan jatkuvasti milloin mistäkin minuun jopa liittymättömästä asiasta ja sen takia tämä tilanne on hyvin hankala. No, muitakin ongelmia on tässä nyt tullut, mutta suurin on se kun tiedän, etten ennen joulua tule asuntoa saamaan. 

Perheeni tietenkin on avosylin minua vastaanottamassa kotiin siksi aikaa, että uuden asunnon saan, mutta matka kouluun pidentyisi 40 kilometrillä, ja siitä koulumatkasta on jo ihan tarpeeksi kokemusta kauppis- ja lukioajoilta. Lisäksi Veera sekä Tony ovat molemmat tarjonneet asuinpaikkaa tarpeelliseksi ajaksi, että ilman yösijaa en tietenkään tässä jää, mutta tilanne tuntuu silti niin vaikealta. Huonekalutkin pitäisi kuitenkin raahata tuonne vanhempien luo ja hakea taas kun sen asunnon saa. Niin ja Tonyn soluasunnon kämppis muuttaa pois että siitä saisi asunnon heti seuraavana päivänä tästä kämpästä muutosta, mutta soluasuntoihinhan ei tietenkään lemmikkejä saa tuoda ja itse aion jonkun noista kissoista mukaani ottaa.. Vaikeaksi menee.

Onneksi on ystäviä ja perhe, jotka ovat tukeneet aivan mielettömästi tässä sotkuisessa tilanteessa. Eniten kiitän isosiskoani Johannaa, joka synttärienviettoillan jälkeenkin valvoi pitäen huolta, että minulla on kaikki hyvin. Tuona iltana sain kuulla sellaistakin loukkaavaa kommenttia humalaiselta eksältäni, että lähdin vanhempieni luo yöksi taksilla (~70e) Johannan sitä vaatiessa. Nukkuessani rakkaan siskoni vieressä yön itkien huomasin, että aina kun nousin nenäni niistämään, Johanna kääntyi katsomaan minua, aivan kuin vahtien, että olen kunnossa <3. Hän on ollut kyllä mieletön tuki. 

Siinä nyt vähän tätä tilannetta, mutta ettei aivan masisteluksi (ja kuvattomaksi päivitykseksi!) mene niin lisään tähän perään pari hauskaa kuvaa siitä, kuinka "alkoholisoituneita" ja pönttöjä meidän kissat on :D

Dexter kurkkii 12-päkistä
Melinda taas vaatii isomman päkin :D

Siinä vähä semmosta. Ei yhtää tuu selville mitä kaljaa tässä taloudessa mieluusti juodaan? :D


 

lauantai 12. lokakuuta 2013

Vain Pohjanmaalla..

Voi syksy! Miksei se voisi kestää kauemmin? Vastahan alkoi jo lehdet punertaa ja nyt on jo melkein kaikki tippuneet pois :( 

Näkymää Seinäjoen firsbeegolfradalta
Olin eilen frisbeegolfaamassa Nikon ja Tonyn kanssa ja vihdoin sain otettua kuvia tämän puiston kauniista maisemasta. Mukavaa käydä nakkelemassa kiekkoja kun voi samalla ihailla syksyn tuottamaa lämminsävyistä kasvillisuutta. Jotenkin vain tuntuu, että syksy menee liian nopeaa ohitse, kun ei ole meinannut ehtiä lähtemään kuvailemaan kameran kanssa (mitä minulla ei edelleenkään ole omana tällä hetkellä..).

Tämä syksy on kyllä ollut samalla stressaavaa, mutta myös toiveikasta. Blogin kirjoittaminenkin siirtyi ja siirtyi aina tähän päivään asti, kun vietti muutaman viikon uhraten kaiken vapaa-aikansa ihan koulun kahvitaukoja myöten paperitöihin, joita erilaisten sotkujen selvittäminen vaati. Suurimmat hommat on kuitenkin nyt tehty ja stressikin sitä myötä vähentynyt :) On ollut myös ilo huomata, että ne asiat kyllä järjestyy aikanaan! Aloin olla jo hyvin epätoivoinen, kun mikään ei tuntunut menevän putkeen ja aina ilmestyi uusia ongelmia ja sotkuja, kun edellisistäkään ei ollut päässyt vielä eroon. Rankan uurtamisen jälkeen kuitenkin alkoi sotkuissa yksi toisensa jälkeen näkymään valoa tunnelin päässä, ihan oman kehon ongelmia myöten :)

Viime viikolla oli Seinäjoki Art & Design Week, jota odottelin jo innoissani heti siitä kuultuani. Kävin hyvissä ajoin hakemassa kirjastosta ohjelmistopaperin, jonka avulla aloin suunnittelemaan menojani. Noh, lopulta sitä aikaa jäikin yllättävän vähän, mutta ilokseni mm. eräät taidenäyttelyt olivat auki ihan sunnuntaihin asti. Sunnuntaina lähdinkin käymään äitini, sekä kahden siskoni (jotka tulivat viikonlopuksi pohjanmaalla käymään) kanssa käsityömessuilla. Siellä olikin vaikka mitä kivaa ja paljon sai inspiraatiota erilaisiin käsitöihin ja maalauksiin. Messuilta lähdin Tonyn kanssa käymään Varikko-galleriassa Olemme tässä -taidenäyttelyssä, minne oli ilmainen sisäänpääsy. Oli mukavaa pitkästä aikaa päästä taidenäyttelyyn, viime kertani kun taisi olla silloin kun oli omia töitä esillä (eli olin joku peruskouluikäinen). Näyttelyssä oli hienoja töitä ja maalauksissa monenlaista hienoa siveltimen käyttöä. Tarkoitus oli käydä myös Taidehallilla katsomassa erästä näyttelyä, mutta olinkin katsonut aikataulut väärin ja se oli mennyt juuri sopivasti kiinni ennenkuin sinne meinasimme mennä :( Mutta tulipa edes vähän nähtyä SADW:n tapahtumia :)

Vanhimman isosiskoni Niinan kanssa kävimme Prismassa lauantaina. Olin juuri hetki sitten hakenut sieltä kukkakaupasta nätin kukkapuskan äitille, jonka syntymäpäivä tuona päivänä oli (Paljon onnea vain rakkaalle äidilleni! <3) Kävelimme kyseisen kukkakaupan ohitse, joka oli jo mennyt kiinni, ja Niina pysähtyi lukemaan kaupan ulkopuolella olevia kylttejä pienen kukkahyllyn vieressä. Niinan kommentti oli hauska luettuaan kyltit: "Vain pohjanmaalla voi tapahtua tällaista". Kukkahyllykön vieressä oli nimittäin Itsepalvelu ohjeet sille ajalle, kun itse kukkakauppa on kiinni. Hyllykössä oli pieni valikoima kukkapuskia ja kylteissä ohjeet niiden maksamiseen (katso kuva). Kuten kuvasta näkyy, kaupan asiakasluottamuksen täytyy olla huipussaan, että uskaltaa jättää tuotteita ulkopuolelle uskoen myös jokaisen maksavan niistä. Tällainen ei varmastikaan ihan Helsingissä tai edes Tampereella toimisi.. :D

No mutta, siinä vähän edellisen viikon tapahtumia. Minulla alkoi torstaina syysloma, jota aion viettää ihan vain Pohjanmaalla (kun ei rahaa ole minnekään lähteä) mm. Ninan ja Samin luona asustellen ja kissoja hoidellen (kun he ovat reissussa), sekä kiekkoja nakellen ja vain rentoutuen :)

Hyvää syksyä! :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Seagate

Taas on ollut kamerasta pulaa, minkä takia en tänne ole postauksia päässyt laittamaankaan. Valmiiksi jo hieman hajalla ollut kamerani hajosi aivan lopullisesti ja puhelimeni kamera on niin surullisen surkea, ettei silläkään saanut mistään kuvaa :( Nyt sain otettua edes sen verran kuvia lainakameralla, että pääsen tänne taas kirjoittelemaan.

Nyt eletään keskiviikkoa (oikeastaan jo torstaita), mikä tarkoittaa sitä että olen nyt kolme päivää ollut koulussa! Oli kyllä mukavaa palata koulunpenkille, vaikka ikäväkseni tämän syksyn ensimmäinen jakso ei kauheasti fysiikkaa sisälläkään (yksi kurssi sähkötekniikkaa, mutta tunneilla ei pääse kauheasti laskeskelemaan). Sen sijaan tällä jaksolla opiskellaan käyttöjärjestelmiä, elektroniikkaa, piirilevysuunnittelua, sekä olio-ohjelmointia, selainohjelmointia ja laiteläheistä ohjelmointia.

Tänään autoin Tonya vaihtamaan järjestystä kämpässään ja se homma karkasikin käsistä - päädyttiin liiankin pikkutarkasti siivoilemaan kera moppien ja ihmesienten :D Siivouksentäyteinen päivä oli kuitenkin todella mukava kun oli hyvää seuraa ja hyvää energiaa hommaa varten! :) Huomenna ajateltiin luokkalaisten kanssa lähteä pitkästä aikaa pelaamaan biljardia Galaxie Centeriin, kuten meillä oli tapana viime vuonna tehdä aina kerran viikossa (Team Sheldon!). Perjantaisin ei tässä jaksossa ole koulua, joten voi muutaman bissenkin nappasta nassuun. 

Tänään tilasin Jimm's pc-storesta 1TB:n kovalevyn, kun tämä tila tästä koneelta alkaa pikkuhiljaa käydä vähiin. Piti lisätuuletinkin asentaa, kun kone ylikuumeni yrittäessäni testata Battlefield 3:sta :D Käytiin myös Tonyn kanssa Hong Kongissa shoppailemassa tarkoitettua aikaisemmin loppuneen koulupäivän jälkeen. 

Ensimmäisenä sieltä tuli bongattua ihka ensimmäinen OMA kiekko frisbeegolfin peluuta varten! Olen näitä Westside discsin kiekkoja Teron kautta päässyt testaamaan, joten päädyin sitten hyvien kokemusten siivittämänä ostamaan Manala-kiekon, jota sitten pitäisikin tässä viikonloppuna lähteä testaamaan :)  Hintaa oli 12,95 €, ei paha!


Sitten syy, miksi tuonne honkkariin tuli alunperin lähdettyäkin! Tony kertoi siellä olevan tarjouksessa näitä tavaransäilytyskoreja, mitä olen itse jo kaipaillut kotiin mm. hiustenhoitotuotteita varten. Itselläni tuota kosmetiikkaa ja muuta tarviketta tuppaa olemaan jos jonkinmoiseen ongelmaan, Oriflamella kun konsulttina olen. Ostin sitten kaksi tämmöistä koria, joiden yhteishinnaksi tuli 9,95 €!


Lisäksi vielä perustarvikkeita tuli ostettua, kun halvalla sai. Kahdella eurolla sain rullassa tiskiliinoja 50 kpl, sekä ihmesieniä 1,50 € hintaan (taitaa olla 2 kpl paketissa). Ei siis kovin kallis reissu, kun miettii että 26,40 eurolla saa kiekon, kaksi paperinarukoria ja siivoustarvikkeita!

Niin ja viime viikolla käytiin Veeran kanssa Vaasassa Susannan luona kyläilemässä :) Samalla käytiin shoppailemassa, mm. entisessä työpaikassani RockJetissa, josta ostin mukaan uuden huulirenkaan, sekä kullanvärisen piikin tappikoruun :) Susanna teki meille myös hattaraa uudella hattarakoneellaan, naminam :3 Että sellaista on tapahtunut tässä viikon sisään, nyt taidan vähän vielä tehdä ohjelmointia ja painua sitten pian pehkuihin niin jaksaa herätä taas kaheksaksi :) 

tiistai 20. elokuuta 2013

Stitch Stitch Stitch

Olipas siinä hurja viikonloppu. Perjantain ja lauantain välisen yön vietin sairaalassa käsi veressä odottaen lääkäriä. Ja sitä saikin odottaa, mutta hoitajan mukaan sinä yönä paikka oli täynnä tikattavia ihmisiä. Ilmeisesti Kurikassa oli ollut joku tapahtuma, josta sitä porukkaa sairaalaan sateli.

En sen tarkemmin halua itse tilannetta täällä selittää, mutta pähkinänkuoressa asia meni niin, että baarireissun jälkeen päädyin tappeluun erään mieshenkilön kanssa, jonka seurauksena sain puukosta käteen 2 cm syvän haavan (viistohaava siis, muuten olisi tullut läpi). Puukolla ei ollut minua tarkoitus vahingoittaa, mutta vahinkoja sattuu ja siitä on yli päästy. 1,3 promillen humalassa en tiennyt vielä haavan olevan niin paha, joten annoin sen olla, mutta hetki myöhemmin huomasin sen maalaavan tilaa ympärilläni punaiseksi. Silloin tajusin ettei vuoto tyrehdykään. Täten soitin siis ambulanssin. 

Jostain syystä ambulanssi-ihmiset ja poliisit miettivät, että kuka minut sairaalaan vie ja lopulta pääsin sinne maijan takaloosterissa O_ô. Odottelin monta tuntia pikku huoneessani yrittäen lopulta jopa saada hieman unta palloon. Kylmä siellä oli, sillä olin matkassa ainoastaan toppi päällä ja pussilakana ei kauheasti lämmittänyt. Lopulta viiden/kuuden aikaan aamulla tuli lääkäri ja laittoi puudutuksen haavaan. En muistanutkaan kuinka epämukavalta ja kipeältä se tuntuu suoraan haavaan pistettynä :S Haava ommeltiin kiinni ja ympärille laitettiin teippi, sekä tuommoinen valkoinen paksu paketti. 

Sain vielä hoitajalta kaksi antibioottitablettia, joista toisen napsin sairaalassa naamaan. Siinä meni vielä jonkin aikaa, sillä 6 vuotta nielussani olleen patin vuoksi en pysty helposti nielemään zyrteciä isompaa pilleriä :D Lopulta lähdin operatiivisen päivystyksen ovista ulos ja kävelin ystäväni Ninan ja Samin luo, jotka asuvat aika lähellä sairaalaa. Pelkässä topissa kylmänä yönä en pystynyt jatkaa matkaani aivan kotiin asti, eikä tililläni ollut yhtään rahaa että olisin taksillakaan päässyt. Onneksi nämä ystävät olivat luvanneet jo yöpaikan ja onneksi satun ennestään jo omistamaan vara-avaimen heidän asuntoonsa, joten sain yösijan. 

Asia on sovittu jo toisen osapuolen kanssa, ja kuten aiemmin mainitsinkin, niin tämä haava oli vahinko vaikka riita olikin pystyssä. Kävin myöhemmin kyläilemässä ystäväni Tonyn luona, joka sitten koristeli tuota pakettiani kuvassa näkyvällä tavalla :D Vähän on ollut hankalaa, mutta pikkuhiljaa alkaa tottua siihen että suurin osa asioista pitää tehdä vasurilla. Sain jopa eilen leikattua nurmikon, vaikka sekin piti yrittää yhdellä kädellä hoitaa alta pois :D Mutta muuten elämä on normaalia ja iloista <3

Ainiin, sain jopa peukalo paketissa väännettyä seuraavana päivänä ruuaksi spagettia ja kantarellikastiketta! Löytyi tuoreita kantarelleja cittarista,  ja sain onnistuneesti niistä valmistettua hyvän kastikkeen, enkä edes sipulia pilkkoessa menettänyt vasuriakin vaikka niin aluksi pelkäsin :D


perjantai 16. elokuuta 2013

Dementia praecox

Taas alkaa yksi viikko olla lähellä loppuaan. Siltikin täytyy vielä kaksi viikkoa malttaa odottaa koulun alkamista. Kyllä sinne meinaa ikävä olla, kun niin sopivalle alalle ja mahtavaan luokkaan on päätynyt. Ensimmäisessä jaksossa on luvassa lisää sähkötekniikkaa, piirilevysuunnittelua, käyttöjärjestelmiä, olio-ohjelmointia ja laiteläheistä ohjelmointia.

Kävin tuossa tiistaina vanhempien luona kyläilemässä, tarkoituksena saada sinä päivänä uutta lookkia päähän. Vanhemmilla oli kylässä sukulaisia Vantaalta, jotka lähtivät tuona päivänä keskisten kautta takaisin etelään. Oli ihan mukava heitäkin nähdä pitkästä aikaa, sekä heidän supersuloista koiraa! Heidän lähdön jälkeen otettiin sitten parturointisalkku esiin..

Tällä kertaa pyysin radikaalimpaa muutosta hiuksiini, sillä lähiaikoina ne on ollut melko mitäänsanomattoman normaalit. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut erästä leikkausta, mutta en ole uskaltanut sitä vielä leikkauttaa peläten että alan katumaan. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja totesin ettei se niin vakavaa ole, ne on vaan hiuksia. 


Tällainen oli sitten lopputulos! :) Kuten kuvasta näkyy, on sivu vedetty aivan lyhyeksi. Sitä tullaan vielä lyhentämään aivan olemattomaksi, vielä ei vain uskaltanut kun ei ollut väriä päässä niin näytti jo todella lyhyeltä juurikasvun takia. Toiselta puolelta se ei ole lyhyt, mutta tänään halusin pistää tukan niin että siltäkään puolen ei korvat peity, oli jo ikävä leijonanharjatyyliäni :D Eli suomeksi sanottuna, sivusiili on kyseessä. Niin suosittu kun se nykypäivänä onkin, ja vaikka yritän aina tehdä kaiken toisin kuin muut, niin silti oli pakko saada tämä leikkaus! Olen tätä sen verran kauan jo halunnut että enää ei jaksa kiinnostaa vaikka monella olisikin sama.

En ole ikinä kuluttanut rahojani parturikampaajiin, ellei kyseessä ole ollut isompi prosessi (esim. erityisen väriset hiuslisäkkeet) tai tapahtuma, kuten ylioppilasjuhlat. Äitini on pitänyt hiuksieni huollosta huolta, sillä hän osaa leikata ja värjätä niistä täysin sellaiset kun haluan! Parturissa kun on esim. otsatukkaa leikattu, ja olen näyttänyt miten pitkäksi sen haluan jättää, ovat he aina kaikesta huolimatta leikanneet liian lyhyeksi. Äiti on aina osannut leikata hiukseni juuri haluamallani tavalla ja juuri sopivan mittaiseksi. Jos jotain yksityiskohtaa en itse osaa päättää tai tajua huomioida, äiti on hyvä improvisoimaan täyden kympin tuloksin :)

Ainiin, oikeassa reunassa näkyy nykyään lista suosikkiblogeistani, jotka näkyvät siinä järjestyksessä mitä on viimeksi päivitetty. Ne jotka ette niitä vielä lue, niin suosittelen lämpimästi :) Olisi niitä tehnyt mieli listata vaikka mitä muita vielä, mutta ei viitsinyt tukkia tuota sivua täyteen, lukemani blogit kuitenkin näkyy profiilissani :)

Tässä vielä kuvaa tämän päivän meikistä, joka on edellisessäkin kuvassa muttei ehkä näy niin hyvin :)


So, what do you think? :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

From your own potato patch

Taas olisi vuorossa ruokapostaus - ahoy aurajuuston ystävät! Tuossa eräs päivä pian sen Syötteen reissun jälkeen olin vanhempieni luona kylässä koiraa hoivaamassa, kun he itse olivat Kroatiassa reissailemassa moottoripyörillä. Yllättäen nälkä iski ja oletin tietenkin jääkaapin olevan täynnä ruokaa. No niinhän se olikin, mutta jokaisesta reseptistä minkä kaapin tarvikkeista keksin puuttui aina jokin oleellinen ainesosa. Aloin siis penkomaan äitini valtavaa ja monipuolista reseptikaappia, joka pursui niin ostettuja reseptikirjoja kuin myös hänen itsensä ja sukulaistensa tekemiä reseptejä. 

Selailun jälkeen bongasin sieltä reseptin, joka kutkutti mieltä ja päätin vielä pysyä hengissä sen verran, että kävisin kaupassa ostamassa tarvittavat ruokatarvikkeet. Pian tämä hätänälkä menikin pikkuhiljaa ohi ja sain rauhassa kokkailtua hyvää ruokaa. Tämä ruoka oli aivan mielettömän hyvää niin itseni kun muidenkin mielestä, joten päätin jakaa tämän reseptin tännekin kokkailusta innostuneille. Bon Appétit!


Sinihomejuusto-perunapaistos

Tarvikkeet
10 perunaa (kaivoin omasta maasta :D)
1 sipuli
1 paprika (tai vaihtoehtoisesti purkki säilöttyjä paprikasuikaleita)
2,5 dl Valio maustettu 3 juuston ruokakermaa
100 g murennettua sinihomejuustoa
80 g juustoraastetta
mustapippuria
valkosipulijauhetta
aromisuolaa

Ja näin se tapahtuu:

1. Keitä perunat
2. Sillä aikaa kuori ja hienonna sipuli, sekä suikaloi paprika. Raasta myös juusto valmiiksi, jos et valmista raastetta ole ostanut.



3. Kun perunat ovat valmiit, kuori ja viipaloi ne. Laita uuni päälle 200 asteeseen. (Itsellä ainakin potut meinasivat välillä hajota käsiin kun niitä viipaloi, mutta sinänsä sillä ei ole mitään väliä lopputuloksen kannalta vaikka vähän hajalla olisivatkin.)



4. Lämmitä öljy pannussa ja kuullota sipulit
5. Lisää mukaan perunaviipaleet, paprikasuikaleet, murennettu sinihomejuusto ja kerma.
6. Mausta rouhitulla mustapippurilla, sekä valkosipulijauheella ja aromisuolalla. Kiehauta.



7. Kaada seos matalaan uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraaste ja gratinoi uunissa n. 20 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä.



Tämän näköisenä se sitten uunista tuli ulos. Oli mielettömän hyvää ja sitä riitti vielä seuraavallekin päivälle reippaasti! Tämän lisukkeeksi pyöräytin vielä jauhelihasta pihvit sekoittamalla kulhossa Ranskalaisen sipulikeiton pussin sisällön, sekä desin vettä ja lisäämällä joukkoon jauhelihan. Muotoilin pihvit ja paistoin pannulla, sopivat muuten tosi hyvin tämän perunapaistoksen kanssa. Tätä ruokaa aion tehdä useamminkin ja suosittelen lämpimästi kaikille aurajuuston ystäville :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Arctica

Nyt kun viimein sain siskoiltani kuvat niin voin päivitellä tänne meidän pohjoisen reissusta. Lähdettiin siis kahden siskoni, Niinan ja Johannan, kanssa Syötteelle missä perheellämme on mökki. Lähtö tapahtui maanantaina 22. heinäkuuta ja takaisin tultiin torstaina. 

Automatka oli hämmästyttävän pitkä, sillä käytiin matkalla kaupoissa. Hassua oli, että neljän tunnin päästä lähdöstä oltiin vasta Kokkolassa kaupoilla :D No siitä citymarketin pihasta lähdettäessä alkoi rakkaan saab 9-5:mme moottorin vikavalo palamaan. Ajamisessa ei kuitenkaan mitään huomannut, joten jatkoimme matkaa peukkuja pystyssä pidellen. 


Jättilakka ja kaksi nälkäistä otusta
Pääsimme kun pääsimmekin lopulta perille, vaikkakin hieman jäljessä aikataulusta. Isostakyröstä lähdettiin viiden aikoihin, joten perillä olisi pitänyt olla puol 11 aikaan, mutta sen sijaan olimmekin perillä yhdeltä yöllä :D Noh, käytiinpä siinä silti niinkin myöhään vielä saunomassa.

Seuraavana päivänä heräsin kun Niina ja Johanna leipoi raparperipiirakkaa. Pian sen jälkeen lähdimme ajelemaan Ranualle kohti arktista eläinpuistoa, vikavalon edelleen loistaessa. Oltiin kuin mitkäkin turistit kun jo ennen portista kulkua räpsittiin hirveästi valokuvia joka paikasta :D Portin ulkopuolella oli tuollainen iso lakka, josta ainakin piti tottakai ja tietysti räpsiä miljoona kuvaa. Lisäksi itse portti oli hienosti koristeltu, joten sitäkin kuvailtiin innokkaasti. 

Ensimmäisenä käytiin lipunmyynnin ohessa olevassa matkamuistomyymälässä ostamassa kortteja, joita sitten läheteltiin onnessa kaikille. Ajateltiin kaupan olevan mahdollisesti kiinni kun olisimme saaneet kierroksen käytyä, miksi sitten käytiinkin siinä ensimmäisenä. Kortit maksoivat kukin 1 € kappaleelta, ja oli ilo huomata, että opiskelijakortilla pääsee itse eläinpuistoon 10,80 € hinnalla! :) Sopi siis hyvin myös näinkin köyhän ihmisen kukkarolle.



Kyseessähän on siis arktinen eläinpuisto, joten sinne ei lähdetä leijonia tai kirahveja etsimään. Sen sijaan sieltä löytyi näätäeläimiä ja jyrsijöitä, erilaisia lintulajikkeita, karhuja, susi, ilves, erilaisia peuroja (mm. ihan Bambilta näyttänyt kuusipeura! <3), myskihärkää, poroja.. ja kaikkea muuta sellaista söpöä :) <3 Oma ehdoton suosikkini - ja jonka näkemistä niin innolla odotinkin - oli......waaait for it..... jääkarhu! <3 Muutama näkyi nukkuskelemassa kalliolla, mutta yksi niistä oli uiskentelemassa kokoajan :3 Sillä oli sielä vedessä rengas, jolla se leikki. Oli se söpö kun se yritti uida sen renkaan läpi, mutta raukkaparka olikin niin paksu ettei vatsan kohdalta mahtunut ::DD <3 Näytti niin onnelliselta polskiessaan siellä vedessä viilentymässä. Sama oli ruskeakarhujen kohdalla, nekin oli vain söpönä nauttimassa kylvystään <3 


Siellä se leikkii :3
Pusuttelevat otsot <3
Kierroksen jälkeen käytiin vielä toisessa matkamuistomyymälässä, sekä fazerin liikkeessä shoppailemassa. Tämän jälkeen poistuttiin eläinpuistoalueelta, ja lähdettiin etsimään Alkoa. Noh, sehän oli jo ehtinyt mennä kiinni (ranualla alko menee normaalisti kiinni kuudelta, mutta perjantaina se palvelee kahdeksaan asti :DD) mutta käytiin sitten ostamassa marketista ruokatarvikkeita.

Ranualta lähdettiin sitten ajelemaan takaisin Syötteelle ja matkan varrella näkyi taas porotokkaa toisen perään. Niistähän piti tietenkin aina räpsiä kuvia kuin ei ennen olisi moisia nähnytkään. Mökillä Niina sitten kokkasi meille kunnon kiinalaista ruokaa, mikä oli tosi hyvää, vaikkakin hieman tulista. 


Minä, Leila, Niina ja Johanna
Keskiviikkona päätettiin lähteä Pintamolle tapaamaan kummitätiäni Leilaa ja hänen ystäväänsä Aaroa. Syötiin Aaron asunnolla Leilan tekemää erittäin hyvää ruokaa (parsasta, perunoista, porkkanoista ja muista semmoisista tehtyä perunamuusia) ja lähdettiin sitten pian Leilan mökille siihen ihan lähelle Pintamojärven rantaan. Mökillä lähdimme metsään poimimaan mustikoita, ja niitä siellä kyllä olikin paljon! Mutta niin oli hyttysiä ja muitakin ötököitä, jotka jostain syystä yritti päästä mun silmiin :( Metikössä pyllisteltyämme jonkin aikaa palasimme mökin ulkorakennukselle nappaamaan muistoksi kuvia tästä reissusta, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin omalle mökille Syötteelle. Tuolla Pintamolla menikin koko päivä, joten loppuilta meni sitten vain mökillä rupatellessa Niinan tekemän valkoviini-Sangria -kannun tyhjetessä ja pikkulettejä tehdessä. 
Mun Mökkikuppi jo vuodesta 1999

Seuraavana päivänä koitti lähtö takaisin Pohjanmaalle, vaikka mieluusti sitä aikaa olisi enemmänkin siellä pohjoisessa viettänyt. Paluumatkalla pysähdyimme ensin Ouluun shoppailemaan citymarkettiin, sekä vielä Raaheen vierailemaan serkkumme (sekä Johannan kummitädin) Johannan ja hänen perheensä luona. Oli heitäkin mukava nähdä pitkästä aikaa :) Toinen kummitätini (joka on tämän Johannan sisko) asuu myös Raahessa ja häntäkin olisi mieluusti nähnyt, mutta ikävä kyllä hän oli töissä eikä päässyt meitä näkemään. Kahvittelun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Isoakyröä, ja sieltä minä vielä huristin väsyneenä Seinäjoelle kämpille.

Sellainen oli se reissu pääpiirteissään. Mielettömän hauskaa oli, me ei siskojen kanssa ennen olla keskenään oltu reissussa, aina on vähintään miehet ollu messissä, mutta nyt sai oikein viettää laatuaikaa siskojen kanssa :) <3

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Oh you cheesy bastard

Tänään luvassa ruokapäivitys! Bongasin yksi päivä facebookin etusivultani Handimania -sivun postauksen, mistä löytyi resepti tällaiseen erikoiseen leipään. Päätin heti kokeilevani kyseistä reseptiä jokunen päivä kun ehdin. Se päivä oli tänään. 

Muokkasin kuitenkin reseptistä omanlaiseni ja käytin kevätsipulin sijaan ruohosipulia, sekä unikonsiementen sijaan haluamiani mausteita maustehyllystä. Tiesin näiden olevan enemmän mieleeni. Ajattelin kokeilla ensin tällä tavoin ja myöhemmin tehdä leipä, jossa on vähän enemmän ainesosia; ehkäpä sieniä, aurajuustoa, kinkkua tai jtn. 

Pidemmittä puheitta, tässä resepti minun versiooni tästä leivästä :)


Cheesy Pull Apart Bread

Tarvikkeet:
1 kokonainen viipaloimaton leipä (esim. ranskanleipä)
n. 350 g juustoa
tuoretta ruohosipulia
1 tl yrttistä pippurimausteseosta
½ tl valkosipulimaustetta
kahvikupillinen sulaa voita

1. Leikkaa leipä terävällä veitsellä sekä pituus-, että leveyssuunnassa, MUTTA älä leikkaa pohjan läpi, muuten leipä ei pysy kasassa! Tämän sanotaan olevan työn vaikein homma, mutta mielestäni vaikeinta oli kohta 2, siinä pitää oikeasti varoa, ettei homma hajoa käsiin (varsinkin jos käyttää yhtä pehmeää leipää kuin minä). Nosta vielä leipä foliolla vuoratulle leivinpaperille.


2. Siivuta juusto eri kokoisiin siivuihin (katso oman maun mukaan, miten haluat ne leipään laittaa) ja aseta ne leivän viiltoihin.


3. Pilko ruohosipuli. Sulata voita mikrossa (noin kahvikupillinen) ja lisää joukkoon ruohosipuli, yrttipippuriseos, sekä valkosipulimauste. Levitä seosta joka puolelle leipää joko lusikan tai sudilla.


4. Kääri leipä folioon ja paista 180 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tämän jälkeen ota folio pois ja paista ilman vielä 10 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä ja juusto on sulanut.


Tadaa siinä lopputulos! Leivästäni ei tullut aivan yhtä nätti kuin Handimanian kuvassa, mutta siihen osasin varautuakin :D käytin vielä sen verran eri ainesosia tässä, että ei olisi voinutkaan kovin samannäköistä saada. Kuvasta muuten näkyy, kuinka ruohosipuli on kummasti vähentynyt siitä kun se laitettiin uuniin :D Noh, vaikkei ihan Handimanian luomukselta näyttänytkään, maku oli aivan mieletön ja juuri täydellistä pikkunaposteltavaa samalla kun nautti Dexterin 8. kauden kolmesta ensimmäisestä jaksosta <3

Aion kyllä ehdottomasti tehdä toistekin, ja suosittelen sitä suuresti muillekin! MUTTA jos mahdollista niin koittakaa keksiä joku muu viipaloimaton leipä kuin ranskanleipä, sillä se oli hieman pehmeää, eikä meinannut niin hyvin pysyä kasassa. Itse jouduin siihen tyytymään, kun en löytänyt kaupoista muuta kokonaista leipää, enpä tosin sitä jaksanut kauheasti kalastellakaan :) Tässä vielä linkki Handimanian versioon tästä leivästä: 
http://www.handimania.com/cooking/cheesy-pull-apart-bread.html :)




torstai 27. kesäkuuta 2013

Hanging at the bonfire part 2

Noniin, nyt olisi varmaan jo aika kertoa vähän omasta juhannuksestani. Ensinnäkin sain sunnuntaina, eli viimeisenä juhannuskrapulapäivänä, järjettömän tuskaisan flunssan, minkä takia en ole tätä juhannuspäivitystä päässyt ennen tätä päivää tänne kirjoittamaan. 

Ensinnäkin, lähdimme Raippaluotoon Samin perheen mökille torstaina. Noh, ennen kun päästiin edes ylistaroon, niin autostamme (jolla oli tarkoitus kulkea vain isoonkyröön ja siellä vaihtaa toiseen autoon) puhkesi rengas. Juuri kun olimme vaihtamassa rengasta, huomasimme että vararengas oli jostain syystä kiinnitetty kuusiokoloavaimella kiinni peräkonttiin -.-" Lisäksi olisi vissiin tarvittu erilaisia pultteja kun mitä autosta löytyi. Apu kuitenkin saatiin pian paikalle työkalupakin kera ja pääsimme jatkamaan matkaa. Raippaluodossa ajellessa näkyi vielä iso hirvi tienposkessa mutustelemassa ruokaa :D Että semmoinen ajomatka. Noh sinä torstai-iltana ei paljoa tapahtunut sillä mökille päästiin vasta joskus lähemmäs yksi yöllä. 

Sitten koitti Perjantai. Ystäväni Veeran olisi pitänyt tuona päivänä liittyä seuraamme, mutta ilmoitti ettei olekaan tulossa. Lähdimme kuitenkin Vaasaan hakemaan Teroa, sekä vastaan Karia joka oli moottoripyörällä kyröstä tullut. Päätimme kuitenkin käydä ennen Raippaluotoon lähtöä frisbeegolfaamassa, mitä Tero on ilmeisesti enemmänkin harrastanut. Se olikin sitten hauskaa! Itse asiassa itselläni ei ollut kovinkaan kummoisia odotuksia tuota harrastusta kohtaan ja lähdinkin jo hyvissä maisteissa sinne (kuten muutkin kuskia lukuunottamatta). Lopulta kuitenkin huomasin tuon olevan äärimmäisen hauskaa, vaikkakin välillä piti etsiä milloin kenenkin kadonnutta frisbeetä nokkosten seasta :D Piti ottaa oikein kuva noista puista mitä sieltä puistosta löytyi, tuo joidenkin otuksien punoma harso rungon ympärille oli aika kivan näköinen (ja niitä oli siellä paljon) :)


Gin Daisy <3
Frisbeegolfaamisen jälkeen jatkoimme matkaa Raippaluotoon. Mökille päästyämme aloitimme tietenkin kaikki juomisen, ja illan aikana tuli juotua vähän kaikennäköistä. Nina ja Sami oli nimittäin viime kesänä käynyt jonkinlaisen drinkkikurssin Helsingissä, ja olivat sitten ostaneet jos jonkinnäköistä tarviketta. Itse päätin tilata menusta Mimosa -nimisen drinkin, joka olikin ihan hyvää :) Myöhemmin illasta sain maistaa Gin Daisya, ja siihen rakastuin samantien! ^^<3 Mielettömän hyvää! Tämä perjantai päivä oli kyllä juhannuksen paras päivä. Tuli laulettua singstaria, grillattua makkaraa, pojat bongasi pari ruotsalaista tyttöä joltain kiveltä ja toivat ne mukanaan mökille :D Eivät puhuneet Suomea niin puhuttiin sitten englantia se ilta, olivat tosi mukavia :) 


Hähä, tämän kuvan teema piti olla tissiherutus, mutta Sami ja Kari ei oikein ollu mukana :D
Lauantaina tuli myös sekoiltua, kunhan kaikki vain krapulasta selvisi. Pojat kävivät kalassa sillä aikaa kun minä ja Nina laitoimme naamojamme ja tukkaa kuntoon iltaa varten. Tuona iltana tuli myös lauleskeltua ja puhuttua paskaa, mutta kauheasti muuta en enää tuosta illasta muista :D
Nina, minä ja tukkahärpäke
Sunnuntaina pojat kävivät nostamassa merestä verkot, mitkä olivat sinne lauantaina laskeneet. Sieltä löytyikin monta kalaa, jotka sitten savustettiin mökillä. Itselläni oli jo flunssa rankasti alkanut, joten en maistanut yhtään miltä kalat maistuivat, mutta muut ainakin kehuivat edes yhden onnistuneen hyvin :D



Se oli semmoinen juhannus! Hauskaa oli ja tuli tehtyä vaikka mitä, tylsää ei tullut missään vaiheessa :) Kiitos vain mukana olleille! <3

torstai 20. kesäkuuta 2013

Hanging at the bonfire

Daadirlandaa le juhannus on täällä! Normaalisti juhannus on mennyt Isossakyrössä Napuen puistossa ryypätessä ja ojiin kaatuillessa superhypernoloushumalassa kuin mikäkin teini, mutta tänä vuonna tulee siihen muutos. Aion nimittäin mennä kaveriporukalla Raippaluotoon mökille! Kaikki tuntuu olevan aina mökillä juhannuksena ja tänä vuonna nähtävästi liityn itse niihin ihmisiin. Raippaluodossa on aina ollut hauskaa ja kun kerrankin näin juhannuksena porukka jaksaa/pääsee/haluaa lähteä ni eiköhän me aika mahtava reissu saada aikaan! :)

Plööplöö
Sen verran uutisia, että olen vihdoin ja viimein päässyt toteuttamaan haaveen, joka minulla on ollut jostain 7. luokasta lähtien. Kävin nimittäin tiistaina vähän vierailemassa Panic Pointissa ja laitatin lävistyksen alahuuleen :) En ole jaksanut vielä pitää kunnon photoshootteja, mutta kai tuosta pölläilykuvasta jotenkin näkee miltä se mun lärvissä näyttää :D Ei ole tullut verta eikä mitään muutakaan ja turvotuskin jo lähes kokonaan lähtenyt, että hyvältä näyttää vielä. Nyt kun tämä on toteutettu, niin ootellaan vaan sitä n. 120e ylimääräistä rahaa niin saisin sitten toteuttaa sen toisen haaveen, eli triquetra-tatuoinnin käteen :)

Eilinen oli pitkä ja työntäyteinen päivä, ihan hauskaa silti oli. Äitini tuli tänne kyläilemään ja lähdettiin hänen kanssaan kiertelemään kauppoja tarjousten perässä juosten :D Olihan se järkyttynyt huuleni nähdessään, mutta päätyi silti ostamaan minulle Sodastreamin (todettuaan sen itse hyvinkin käteväksi laitteeksi näin kesällä) :D Shoppailun ja syömisen jälkeen kävin sitten nappaamassa oman autoni kotoa ja lähdin pian äidin perässä Isoonkyröön kyläilemään ja vähän töitä tekemään. Leikkasin takapihan rehottavan nurmikon, jonka jälkeen otin harjan käteen ja pesin seinäjoelta mukaan ottamani matot. Pian olikin aika korjata saabin takaluukkua, joka ei ollut hetkeen auennut. Johdot olivat siis poikki ja minä sitten kolvasin ne kiinni isin pikakolvilla, tulihan sekin taito siis tarpeeseen näin arkenakin :D Kellon ollessa jotain kahdeksan ja puoli kymmenen välillä, aloimme vielä vanhempien kanssa kasaamaan puutarhakeinua, jonka juuri ostimme lahjaksi isovanhemmilleni (joilta oli edellinen hajonnut). Siinä menikin sitten aikaa kun huomattiin lähellä loppua parin tangon olevan väärin :D Noh, keinu saatiin pystyyn ja isovanhemmat olivat kamalan kiitollisia yllätyksestä :) 

Päivään mahtui siis vaikka mitä ja nyt tänään voin vain tyytyväisenä ryhtyä viettämään juhannusta. Kohta siis auto täyteen alkoholia ja grillattavaa, ja nokka kohti Raippaluotoa! :) Hyvää juhannusta kaikille! 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hangovers and cotton candies!

Olipa kerran hyvin krapulainen päivä nimeltä viime torstai kun rakas ystäväni Veera, jonka kanssa muun muassa olin edellisenä iltana ollut viettämässä tyttöjen iltaa, soitti tullakseen kyläilemään. ”Hieman” väsyneinä sitten makoilimme sohvalla ja juttelimme kaikesta tavallisesta. Noh, jotenkin siinä keskustelun lomassa ajatukseni vaeltelivat sinne tänne ja todella outoihin aiheisiin, joista sitten yksi tuli ilmi kun aivan ajattelematta aloin ääneen kysyä ja pohtia miten hattara muodostuu sokerista ja elintarvikeväristä sellaiseksi tahmeaksi ja pehmeäksi herkuksi.. :D

Laiskasti pohdimme sitä sitten yhdessä jonkin aikaa, kunnes mietimme pitäisikö googlettaa asia. No lopulta päädyimme siihen, että lets google it ja raahauduin koneelle. Jonkun sivuston yllättävän tiedonjyvän ansiosta päädyin sitten monillekin eri sivuille ja löytyi aika mielenkiintoista settiä sieltä! Ja kun sanon mielenkiintoista, huomioikaa että kärsin järjettömästä krapulasta, sekä täydestä hattaratietämättömyydestä :D

Silti täysin selvänäkin oli hyvin jännä miettiä lukemaani asiaa. Naureskelen täällä itsekseni tätä kirjoittaessani, kuinka tyhmältä kuulostan :D Mutta kuinka moni oikeasti tiesi, että hattarassa onkin neljännes vähemmän sokeria, kuin 2 dl:n pillimehussa? Itselleni on pienestä asti opetettu, että hattara on ”pelkkää sokeria” ja täten hirveän lihottavaa. Aika hassua, että vasta tässä iässä saan kuulla hattaran olevan kaloreita tarkkailevalle yksi niistä harvoista "hyvistä" vaihtoehdoista, jos on pakko saada jotain OIKEAA herkkua makeannälkään. Hampaillehan tämä herkku on edelleen vahingollinen, mutta kaloreita keskikokoisessa hattarassa on vain 70 kcal! Sama määrä kaloreita ja sokeria löytyy yhdestä Domino keksistä, kuvitelkaa! Vertailun vuoksi sanottakoon vielä, että yhdessä metrilakussa on 180 kcal.

Minä tosiaan olen aina luullut hattaran olevan valtava sokeripommi, jota ei saisi nauttia kuin kerran vuodessa korkeintaan. Olin aivan yllättynyt lukiessani normaalin hattaran sisältävän vain ruokalusikallisen sokeria. Siksi on outoa miettiä kuinka isoja annoksia niitä myydäänkään huvipuistoissa, mutta 98 % hattaran tilavuudesta onkin ilmaa.

On outoa osata ohjelmoida ohjelmia, jotka ohjaavat manipulaattoria ja sen tarttujia, tai tietää monia avaruuden salaisuuksia, kun ei edes tiedä mitään niinkään arkisesta asiasta kuin hattara! Tämän takia tämä krapulaisesta päähänpistosta lähtenyt mielenkiinto ja hämmästys nousi sen verran, että oli pakko jakaa se teidän kaikkien kanssa. Nyt vain mietin, että kuinka moni tiesi tällaisia, vai olenko vain tosissaan ihan tyhmä tämän suhteen :DD

torstai 30. toukokuuta 2013

The world is full of poets

Hmm alkaa tuntua siltä että blogini alkaa sisältää myös mm. tiettyjen hyvien biisien tai blogitekstien "mainostusta" tai mielipidetekstejä :D Noh, sinänsä ei mikään yllätys kun tietää millainen olen. Jos jostain pidän erityisesti niin sitä sitten suosittelen muillekin, se onko se sitten jonkinlainen palvelus muille vai rasittavaa tuputtamista, saa jokainen päätellä itse. Pyrkimyksenäni olisi kuitenkin saavutella tuota ensimmäisenä mainittua :)



Tänään aamuni alkoi sillä, että puin paidan päälle ja laitoin kahvin tippumaan. Jotenkin automaattisesti jalkani suuntasivat matkani sen jälkeen suoraan tietokoneelle. No, nyt sitten istuskelen kahvikupin kanssa koneella, selailen foorumia ja juttelen facebookissa. Taustalla tänään soi Emilie Autumn, jonka mm. ulkonäköä ihailen suunnattomasti <3 Hänen hiukset ja meikit, vaatetuksesta puhumattakaan ovat mahtavat! Hänen omaperäinen musiikkinsa on todellista taidetta ja tahdonkin tällä hetkellä monta kertaa peräkkäin soineen The art of suicide -kappaleen liittää mukaan tähän postaukseen :)

Seuraavaksi haluan suositella erästä blogitekstiä niille, jotka luulevat tietävänsä mitä gootit ihmiset ovat. Olen elämäni aikana törmännyt hyvin moniin ihmisiin, joilla on hyvin vääränlainen käsitys gooteista. Näiden "tavallisten tallaajien" mielestä gootit istuvat nurkassa viiltelemässä itseään banaanilla ja palvomassa Saatanaa, uhraten hänelle samalla pari karitsaa ja tietysti verta juoden. Kaikilla gooteilla ei ole mustaa tukkaa, eikä kaikki gootit pukeudu pelkästään mustaan tai käytä mustaa huulipunaa. Ja hei ihan oikeasti, pissaliisasta ei tule goottia jos se jonain iltana päättää laittaa mustaa luomiväriä baariin...! -.-" Mutta tosiaan, tämä blogiteksti What goth is not löytyy osoitteesta http://gothsatanica.blogspot.fi/2013/03/what-goth-is-not.html ja kirjoittajana Satanica, jolla on aina muutenkin mahtavia postauksia tuolla blogissaan :) Lisäksi hänellä on youtubessa mahtavia ohjevideoita tukan ja meikkien suhteen!

Uskomatonta, että juon "aamukahviani" ja kello on jo kaksi :D On se lomailu rentoa, vaikka tässä aika paljon muuta hommaa onkin ollut (olen ollut vanhemmilla "töissä" välillä). Pitäisi lähteä pian Suomalaiseen kirjakauppaan käymään ja sitten kirpparilta etsimään jotain pinkkiä prinsessamaista vaatetusta ensi lauantain prinsessatyylisiä synttäri/tuparibileitä varten :D Saa nähdä onnistaako, wish me luck!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lion says roar

Voih, olen nyt täysin laiminlyönyt kaikkia lukijoitani... syvimmät pahoitteluni siitä! :( Enpä vain uskonut, että koulu veisi niin suuren osan vapaa-aikaani, jonka lisäksi vielä on pitänyt yrittää nähdä monia kavereita joita vasta nyt asuinpaikan muututtua on pystynyt näkemään! Toinen ärsyttävä syy miksi en edes pientä tekstiä ole tänne tullut kirjoittamaan on se, että rikasrakas kamerani on hajalla ja minähän en tunnetusti blogia päivitä ilman kuvia! Mutta nyt perjantaina alkoi minullakin kesäloma, jonka vuoksi tulin nyt päivittelemään tänne ja toivottavasti edes puhelimeni erittäin surullisen 2 MP:n kameralla saan tänne jotain kuvia lisättyä tässä kesän aikana.

Mutta nyt vähän peruskuulumisia. Olen siis tosiaan nyt selvinnyt ensimmäisestä inssivuodestani Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Nopeasti tuntui menevän tämänkin vuosi, vielä kolme vuotta jäljellä :) (Ellen sitten päätä vetää maisterin tutkintoa, mikä sekin kyllä kutkuttaisi!). Tämän vuoden päätteeksi jokaisen täytyi valita suuntautumisensa, mikä tietenkin silti lopulta katsotaan siitä minkä aihealueen kursseja on eniten ottanut. Itse valitsin sulautetut järjestelmät, jonka huomasin tämän ensimmäisen vuoden jälkeen suosikikseni :) Siinä sentään pääsee tekemään jotain konkreettistakin, kuten komponenttien kolvaamista piirilevyille, eikä pelkästään sitä koodailua ja ohjelmointia! Itse niin jo ekalla sulautettujen tunnilla ihastuin siihen hommaan, että päätin heti valita sen suuntautumisekseni :) En vielä kaikkien muiden luokkalaisten valintoja tiedä, mutta ainakin yksi tärkeimmistä ystävistäni luokalta on valinnut saman! Mutta tämä vuosi päättyi sitten tenttiviikkoon, joka sisälsi Ohjelmoitavien logiikoiden, tietoliikennetekniikan, differentiaali- ja integraalilaskennan, sähkötekniikan, sekä englannin tentit. Viimeisenä koulupäivänä oli sähkötekniikan ja englannin tentit, ja ne menivät niin nappiin että sai aivan hymy huulilla päättää tämän ensimmäisen vuoden :)

Nyt on sitten seurattu jännityksellä jääkiekon mm-kisoja! Kun alussa kuulin Suomen joukkuekokoonpanon, jätin heti kaikki suuret odotukset. Niin kuitenkin kävi, että perhanan hienostihan pojat pelasivat! Varsinkin Kontiola ja Pesonen, sekä tietenkin hienosti 100%:n torjuntaprosentilla Slovakian pelissä pelannut Antti Raanta (muutenkin torjunut hienosti!). Kun Minnesota wild tipahti playoffeista ja Granlund päätettiin lennättää Suomeen leijonia edustamaan, ensimmäisenä pelkäsin ettei tiimityö ehdi kehittyä tämän joukkueen kanssa näin keskellä mm kisoja, mutta hyvin näytti Granlund sinne joukkueen sekaan menevän ja hyvinhän se siellä sitten pelasikin. Pronssipelissä etenkin hyvin syötteli ja rynni jenkkien läpi, vaikka muuten näytti huonolta Suomen peli. 

Ei vaan Suomi saanut pronssia, mutta itse silti pystyn ajattelemaan valoisasti tästä! Suomi kuitenkin voitti Suomen lohkon ja tiputti Itävallankin 1. divisioonaan :D Muutenkin melko hienoa peliä ollut (yleisesti), vaikkei nyt mitaleille päästykään! Nyt sitten vain Sveitsiä kannustamaan ihan hetkisen kuluttua! :)) Ruotsia en kyllä ikinä kannusta, nytkin niin ylimielisesti jo ennen peliä onnitteli Sveitsiä mm-hopeasta... -.-" Mutta toivotaan, että Sveitsi näin ruotsin lohkon voittajana vie myös kultaa näistä mm-kisoista! :)