lauantai 7. huhtikuuta 2012

The Poizen

Tulipas pitkästä aikaa tehtyä löytöjä kirppareilta! Lähdin tuossa torstaina seinäjoelle ja näin sillä reissulla sitten ihanaa Iidaa. Juotiin kahvit ja lähdettiin käymään kirpparilla. Keräilin sieltä kaikennäköistä ostoskoriin ja muutaman hyllyn jälkeen näin vilauksen pinkkiä ja mustaa jossain vaatteiden seassa. Hyökkäsin äkkiä nappaamaan sen huomatessani sen olevan hame. En edes sovittanut sitä, päätin että jos ei sovi niin pistetään sopimaan! Se jos mikä oli rakkautta ensisilmäyksellä <3


Kuvasta näkeekin millainen hame on. Pinkkiä ja mustia raitoja pari kerrosta ja välissä vähän tylliä. Aivan ihana! Parasta on se, että hame sattuu olemaan Poizen Industriesin <3 Ja kuten kaikissa PI:n vaatteissa, myös tästäkin löytyy "piilotasku" :D  Aivan ihana hame, ja juuri sopivaan aikaan löytyi, kun olin haaveillut jo hameesta, jossa olisi vähän edes pinkkiä, sillä pinkit sukkahousuni ovat ainoat joille ei löytynyt saman väristä/sävyistä hametta. Jajajaja tämä hame maksoi 10 €! <3 




Kokeilin siellä jotain mekkojakin mutta ne olivat kaikki liian isoja tai muuten vain rumia mun päällä, joten en sitten ottanut mukaani sieltä muuta kuin tuon hameen, ja sen lisäksi ihan kivan topin :) Tykkään tuon mallisista topeista, ja siksi se lähtikin sieltä mukaan. Tuossa on vain huonona puolena se, että sen selkäosassa on joku ihme vako. Ajattelin siihen keksiä jonkun idean, jolla saisi sen näyttämään paremmalta. Tai sitten laitan alle vaan jonkun topin ettei selkä näy. Toppi maksoi 4 € :)




Kirpputorista pääsiäiseen... Tänään on käynyt virpojia ovella, ja olen avannut oven ja antanut suloisille lapsille suklaamunia palkkioksi. Mua alkoi oikein vituttamaan kun facebookissa kaikki kommentoi jotain "vitun kersat tuutte kerranki soittamaan ovikelloa ni...." ja "vitun virpojat saatana sitä sun tätä plääplääplää"!! Oikeesti hei ihmiset, ne on lapsia!!!! En tiedä onko ny joku vitun muotivillitys tää et aletaa marisemaan ja valittamaan pikkutrulleista niinku jokku vitun teinit, mut mua se ainakin alkoi ärsyttämään. Pitää esittää ni kovaa että pitää kommentoida facebookissaki. Jos on tuota mieltä ni olis vaan hiljaa. Se kuuluu perinteisiin, että lapset tulee pääsiäisenä virpomaan ja mun mielestä niitä perinteitä pitää kunnioittaa. Hauskinta on se, että joidenkin mielestä tuo virpominen vituttaa sen takia kun se on kristittyjen hihhuleiden juttu... jos tarkkoja ollaan niin se on justiin päinvastoin. Mutta kaikki eläköön omaa elämäänsä, ja jos on hauskaa haukkua pikkulapsia ni siitä vaan, minä ainakin kiitin vitsoista ja laitoin ne pääsiäiskukkien viereen :)  

6 kommenttia:

  1. Ihana toi hame, sukkikset ja kaikki! Äääh, nyt mä vaan jäin kattomaan tota hametta kuola valuen :o

    VastaaPoista
  2. Voi se on niin ihana etten raaskis olla pukeutumatta siihen joka päivä! : D oikea onnenpotku kyllä kävi kun löysin tuon! Vieläpä oikean kokoisena!

    VastaaPoista
  3. Ää, ihan upea tuo hame!:) Passais miullekkin, tosin puna- mustana tai vihreä-mustana. ;) Tosi huippu löytö kyllä tuohon hintaan.^^

    VastaaPoista
  4. Sanos muuta! Aivan mahtava hinta kun vielä on tosiaan se Poizen industriesin hamonen :)

    VastaaPoista
  5. Mäkin tulin kehumaan tota hametta. :D Sopii sulle kuin nenä päähän. Sun pitäis tulla mun kanssa joskus kiertämään vaasassakin kirppareita, ainakin mitä nyt oon ehtiny niin on ollu myös ton tyylistä aika paljon.
    + Meillä ei käyny trulleja yhtään, piti syödä ite karkit ;___;

    VastaaPoista
  6. Todellakin tulen! Sielpäi kulkee vähä enemmä mun tyylisiä ihmisiä ni uskon et sieltä löytyy kirppariltaki enemmä mulle vaatteita :) Oon kyllä niin in love tuoho hameeseen :) Höh :( meillä kävi, ja oli siel tuttuja ala-asteeltakin, ainaki muistan opettaneeni yhtä ykkösluokkalaista joka kävi virpomassa ovella :) Oli ne lapset kyl sulosia <3

    VastaaPoista