lauantai 31. maaliskuuta 2012

Happy birthday sister!

En ole ennen tehnyt kakkua, ainakaan kokonaan itse, joten päätin kokeilla tehdä isosiskolleni, Johannalle, synttäriksi kakun - kokonaan itse! Halusin käyttää sokerimassaa ja suunnittelin tekeväni sydämenmuotoisen kakun amerikanlippu-kuviolla, sillä siskoni on hulluna Amerikkaan ja kaikkeen siihen liittyvään. Suunnitelma meni kuitenkin perseelleen, kun huomasin ettei elintarvikeväreillä saakaan kirkkaanpunaista tai -sinistä. Luulin elintarvikevärien käyttäytyvän erilailla sokerimassassa kuin kermavaahdossa, mutta leivontapöljänä olin tietenkin väärässä. En sitten pitänyt ajatuksesta, että amerikanlippu olisi vaaleanpunaisesta ja vaaleansinisestä massasta tehty, joten päätin keksiä jotain muuta. Loppujen lopuksi aikaa menikin 5 tuntia ennenkuin keksin jonkun edes vähän ookoon vaihtoehdon. Sitten kun mikään ei onnistunut ja sokerimassa alkoi kovettua, päätin vain tehdä vaaleanpunaisen päällystän ja koristella sen joillakin kukkasilla... Tuollainen siitä sitten tuli.


Halusin kakun täytteenkin olevan vähän erilainen, mitä ainakin meillä on ollu tapana olla. En halunnut sitä tavallista banaani-marjahillo-täytettä, vaan päätin tehdä vaniljakreemiä, ihan vähän vadelmahilloa, sekä kinuskikastiketta. Tässä vähän ohjeita edellämainittujen tekemiseen....


Vaniljakreemi


Vaniljakreemijauhetta saa vaikka mistä tavallisista marketeista. Kreemin valmistaminen on todella yksinkertaista. Tarvitset vain pussillisen tuota vaniljakreemijauhetta ja maitoa. Itse tein kaksinkertaisen määrän tätä, että varmasti on tarpeeksi, joten tässä siihen (kaksinkertaiseen määrään) ohje:


1. Kiehauta 5 dl maitoa kattilassa. 
2. Poista kattila liedeltä ja lisää joukkoon 2 dl vaniljakreemijauhetta. 
3. Anna jäähtyä. 


Hyvin yksinkertainen ohje. Ja yhdestä vaniljakreemipussista saa aika monta kertaa tehtyä kreemiä. Vaniljakreemi sopii hyvin oikeastaan melkein mihin vain jälkiruokaan, joten päätin tehdä siitä tämän synttärikakun päähenkilön.


Seuraavaksi kinuskikastikkeen kimppuun! Kinuski on melko makeaa, joten halusin tehdä siitä vain pienen sivumauntuojan kakulle. Tässä hyvä kinuskikastikeohje:


Kinuskikastike


1. Ota 1½ dl kuohukermaa, 3/4 dl sokeria ja 3/4 dl fariinisokeria, ja sekoita nämä keskenään kattilassa.
2. Keitä seosta miedolla lämmöllä n. 20-30 minuuttia, välillä sekoittaen, kunnes seos on jo niin sakeaa, että tippa sitä jähmettyy veteen tiputettuna.
3. Sekoita 2 tl voita ja 1 tl vaniljasokeria joukkoon 


Kun tähän vaiheeseen on päästy ja kattila otetaan liedeltä, kannattaa heti levittää kinuski sinne minne sitä haluaa, sillä se jähmettyy todella nopeasti, eikä silloin enää ole levitettävissä kovinkaan helposti. Kinuskikakkua tehdessä siis tämä kastike on mainio päällys kakulle, kun se pysyy valumatta kakun päällä ja antaa sileän pinnan kakulle. 


Tein siis kuuden (oikeasti vapaan kanan) munan kakkupohjan ja aloitin täytteiden lisäämisen levittämällä hyvin ohuen kerroksen vadelmahilloa, sillä mielestäni liika määrä sitä tekee kakusta liian makean. Hillon päälle levitin sitten vaniljakreemin, jota laitoinkin sitten hyvin runsaasti. Viimeisenä piirtelin raitoja kinuskikastikkeella niin että makua ei tule liikaa.  Kakun päällystään pistin ainoastaan vaniljakreemiä ja muutaman kinuskinokareen sinne tänne. Sitten kaulitsin elintarvikeväreillä vaaleanpunaiseksi värjäämääni sokerimassaa levyksi ja asetin sen kakun päälle. Leikkasin ylimääräiset reunat pois, että enää jäi vain sydämenmuotoinen sokerimassalevy. Sitten leikkasin valkoisesta sokerimassasta ympyröitä, joista tein kukat. Lopuksi lisäsin kermavaahdon kakun reunoille ja dadaaa, kakku on valmis! 


Kakku epäonnistui kaikin mahdollisin tavoin, kun amerikanlippusuunnitelmani meni pieleen, sokerimassani kostui jostakin ja lähti halkeilemaan ja kupruilemaan, vaniljakreemini lähti sulamaan ulos kakusta odotellessaan että itse saan sokerimassan kakkuun, ja kaiken lisäksi kermavaahto lähti sulamaan ennenkuin edes sain kaiken sen kakkuun pursotettua. Mutta vaikka kakun teko ei mennytkään täydellisesti, mikä oli kyllä odotettavissa kun ensimmäistä kertaa kakkua tein, niin silti maku oli tosi hyvä ja muutkin kehuivat hyvänmakuiseksi, joten mikäs sen tärkeämpää :) 


Hyvää syntymäpäivää ihanalle Johanna-siskolle! <33







maanantai 26. maaliskuuta 2012

Dr. Do-me-a-little

Huhhuh, onpas mielenkiintoinen viikko takana. Muuten oikeastaan tosi tylsä, mutta oman terveyteni kannalta mielenkiintoinen. Viime keskiviikkona jo herätessäni huomasin huimaavan olon, ja luulin sen johtuvan siitä etten ollut syöny mitään. Niimpä vedin lärviin muutamat paahtoleivät, sillä suurempi ruokamäärä tuntui oksettavalta idealta. Huimaus ei kuitenkaan helpottanut sitten yhtään, mutta en sitten sen pahemmin antanut sen häiritä tekemisiäni. Ajattelin, että jos se ei nälästä johdu niin sitten tuskin voin sille mitään, ja jatkoin hommiani. Yritin siivota, mutta joka kerta kun seisoin, meinasin oksentaa. Niimpä oli pakko vetäytyä sohvalle tuijottamaan rakasta telkkaria.

Parin tunnin päästä oloni tuntui helpottuneen ja päätin, että kyllä mä jo salille pääsen lähtemään. Nina tuli sitten hakemaan minua ja lähdimme ajamaan kohti seinäjokea. Päästyämme salille aloitimme, kuten normaalisti, juoksumatolla ja asetimme tuttuun tapaan laitteeseen 15 minuutin pötkön aikaa. En kuitenkaan päässyt kun 7 minuuttiin kun säärtäni alkoi särkemään. Yritin jatkaa, mutta hetken päästä oli pakko laittaa laite paussille sillä tuntui siltä kun jalkani katkeaisi jos jatkaisin vielä. Näimpä päätimme jättää alkuverryttelymme siihen ja siirtyä reisilihaslaitteille. Tehtyäni 100 toistoa tunsin oksettavan olon vatsassani ja päätin vaihtaa toiseen laitteeseen. Hetken päästä kuitenkin oloni oli niin kamala, että ryntäsin naisten pukuhuoneeseen vessaan... onneksi kukaan ei sattunut olemaan samaan aikaan vessassa sillä oksennushan siitä tuli.. Ei tullut kovin yllätyksenä, että ensimmäiset kommentit asiasta on "paksuna, paksuna...", mutta itse tunsin että siitä ei suinkaan ollut kyse..

Lähdimme vähän lyhyemmän treenauksen jälkeen takaisin kohti isoakyröä ja automatkalla oloni parani kun sain istua ja nojata päätä. Ensimmäisenä oireista mieleeni tuli menierin tauti, mikä äidilläni on, mutta nettiä selailtuani huomasin sen voivan johtua myös alhaisesta verenpaineesta. Näinpä suuntasin seuraavana päivänä lääkäriin tarkastettavaksi...

Lääkäri totesi verenpaineeni toden totta olevan hyvin alhainen, mutta sitä enemmän hän huolestui sykkeestäni, joka jokaisella kolmella mittauskerralla ylitti 100:n. Kerroin hänelle sydänvaivoistani ja että tuo yli 100:n syke on mulle ihan arkipäivää. Lääkäri pyysi seuraamaan sitä ja verenpainetta pari kertaa viikossa, sillä jotain tuolle sykkeelle pitää tehdä jos se aina on noin paljon. Sitten lääkäri käski juoda kahvia ja syödä salmiakkia nostattaakseni verenpainetta. Se oli iloista kuultavaa kun viimeiset neljä vuotta on lääkärit käskeneet vaihtaa kahvista teehen! :D

Tuon alhaisen verenpaineen takia on sitten tullut käveltyä päin seiniä koko loppuviikko, mutta nyt alkaa olla jo voiton puolella. Mitannut en vielä ole, mutta kai sitä joku päivä voisi.

Lisään vielä tähän loppuun erään videon, joka kuvastaa hyvin minua kuntoilemassa salilla.... :DDD

torstai 15. maaliskuuta 2012

One Lovely Blog Award

Täytyypä kerrankin tarttua tilaisuuteen kun blogini sai tunnustuksen, kiitokset groomerille (http://groomeri.blogspot.com/2012/03/tunnustus.html) :)

Ja tässä siis homman nimi:

1. Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen
2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle

Jotenkin on sellainen tunne, että olen kertonut itsestäni jo niin paljon, tällainen avoin kirja kun satun olemaan suurimmilta osin, mutta täytyy varmaan sitten kertoa teille sellaisia asioita, joita ei ihan päälle päin näekään. Ei siis muutakun tervetuloa syvälle aivojeni sopukoihin....!

2. Faktat:

1. Olen hyvin bacteriofobinen. Tämä selittänee sen, miksi käteni ovat jatkuvasti kuivat, sillä pesen niitä jatkuvasti. Pelkään, että jos kosken ensin yhteen esineeseen, sitten ruokaan, niin ruokaani tarttuu pienen pieniä pöpöjä! Voin miltei nähdä ne bakteerit mitkä kuhisee yksittäisessä kaljatölkissä, jota on kuka tahansa voinut hipelöidä, ja sitten itse vielä juon siitä! Hullu ajatus, tottakai se tölkki pitää puhdistaa ennenkun antaa sen koskea suun limakalvoja!

2. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, sillä en ihan oikeasti vain millään erota unen mysteeristä maailmaa ankeasta todellisuudesta. Lievästi sanottuna hävettää, kun joskus selittää kavereille kuinka hienoa oli eilen helsingissä tai vaikkapa Espanjan lämmössä, ja sitten toiset huomauttelee, ettei ole mahdollista että olisin missään kauempana ollut... Näitä on kaikkia erilaisia mutta jää varmaan mysteeriksi että mikä tapahtuneista on totta ja mikä ei...

3. Monet pitävät minua outona, sillä television rakastajattarena voin katsoa leffan tai jonkun tv-sarjan jakson monta kertaa peräkkäisinä päivinä tai jopa useamman kerran täysin peräkanaa. Esim. hyvän Rillit huurussa jakson katson alusta loppuun ja sitten kun alkaa lopputekstit niin saatan kelata takaisin alkuun ja katsoa uudestaan..

4. Ihan oikeasti, en vain voi sille mitään, mutta tykkään opiskella! Tällä hetkellä en tiedä ketään kuka olisi sanonut tykkäävänsä enemmän opiskelusta kuin työnteosta, joten pakostakin tunnen oloni erilaiseksi. Aina nuorempana vihasin opettajia ja ylipäätään koulua, mutta nykyisin olen tällainen avaruus- ja matikkanörtti. Opiskeluinnokkuuteni takia käyn välillä huvin vuoksi eri kursseja Vaasan Ammattikorkeakoululla, sillä ne ovat oppilaille ilmaisia. Aivan, enhän minä siellä opiskele mutta eihän se ole este :D

5. Palataanpa hetkeksi aivojeni vinoista nurkista takaisin normaaliin elämään. Luvassa nimittäin faktoja lempijuomistani.. Parhaita alkoholijuomia ovat viinit (valkkari humalanjanoon, punaviini maisteluun juuston ja rypäleiden kera) ja tietysti olut. Alkoholittomista mainittakoon rakas kahvi ja RedBull (jota en lääkärin määräyksestä saa enää juoda...)

6. Olen innostunut ihan hassuista jutuista, kuten kutomisesta ja sienestämisestä! En tiedä, kai siinä on jotain sellaista, että pitää kokeilla asioita mitä ei ole ollut tapana harrastella. Tai sitten ihan tosissani alan astella portaita kohti vanhentumista (en väitä että olisin mikään vanha, mutta vanhenen päivä päivältä)

7. En tiedä kuinka moni maailmassa tätä harrastaa, sillä itse en tunne ainuttakaan.. Mutta suuri rakkauteni television lisäksi on JUUSTOPALLOT! Dieeteissä vaikeinta on luopuminen noista ihanista pikku palleroista.. <3 Mutta ei tässä vielä tullut se uutinen... Sillä tapananihan on siis syödä juustopalloja HAARUKALLA kulhosta! Ihan vain sen takia että haluan dipata niitä sotkematta sormiani kermaviiliin/kermaviiliä sormiini. Janne pitää mua siinä mielessä ihan hupsuna.

Noniin! Siinä oli 7 faktaa minusta, näköjään vähän pidemmin selitettynä.. Nyt olisi siis aika lahjoittaa tämä tunnustus teille muillekin, mutta ennen sitä haluan mainita, että en sitten niin tarkasti aina tiedä onko joku jo tehnyt oman tunnustuksensa, joten elekää ottako nokkiinne!

3. Haastan seuraavat blogit:

Olemisen sietämätön keveys
Vapautus
Mustaa pitsiä
Moon shaped little box
Evil fate eternity
Nora's never never land
Infected

Noniin nuo saavat luvan riittää, sillä tosi moni on jo oman tunnustuksensa tehnyt! :)




sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Cabin fever anomaly

Nyt on palattu Raippaluodon kauniista, suomenruotsalaisista maisemista takaisin arkeen ankeaan. Oli ihan hauska reissu, vaikka olisi siellä voinut päivän pari enemmänkin olla, muttakun työt. Perjantaina siis mentiin ja mökkihöperöityminen alkoi niinkin suloisissa merkeissä, kun Nina löysi lavuaarista joidenkin vatien alta superpienen otuksen, joka joskus ehkä eli. Muistutti vähän hiirtä mutta muutama kertaa pienempi ja nokkakin näytti olevan pidempi... yök!


Siinä sitten aloitettiin ilta tietysti alkoholin voimin, vähän kaljaa ja sitten valkoviinin pariin. Pelailtiin siinä Aliasta ja paisteltiin makkaraa takan ääressä. Juteltiin niitä näitä ja suunniteltiin aurinkolomaa. Ilta oli mukava, mutta sitten jossain välissä menin sänkyyn makaamaan ja tietysti sitten nukahdin siihen, vaikka olisin halunnut pysyä hereillä. Kuulemma vielä puhuskelin unissani siinä jotain hienoa ja eipä aikaakaan kun Janneenkin iski väsymys ja tuli siihen viereen nukkumaan.

S
euraava päivä menikin mielenkiintoisesti, sillä tottakai krapula oli suuri (paitsi itselläni se ei ollut ihmeempi, mutta muilla oli). Nina nukkui melkein puolet päivästä ja minä, Janne ja Sami, Compassin ahvenfileiden täyttäminä, vietimme koko päivän lähes vegetatiivisessa tilassa leffoja katsellen. Tuli siinä katsottua Fight Club (pirun hyvä), Wedding Singer, Ali G ja joku Million dollar baby, sitten muiden nukahtaessa katsottiin Jannen kanssa vielä E.T. Eipä tuona lauantaina sitten paljon muuta tehtykään, kun kaikilla särki päätä tai hammasta tai oli muuten vaan laiska olo :D

Tänään siis jouduttiin lähtemään kotiin. Johanna ja Tero oli koko viikonlopun meidän kämpillä kissojen seurana, ja Tiiakin kävi niitä välillä katselemassa. Ennen lähtöä kuitenkin käytiin Compassissa hakemassa "aamupalaa" ja Nina ja Sami kävi saunassa. Ihan mukava reissu siis oli, vaikka vähän harmitti se lauantain väsymys ja muiden huonot olot ettei ehtinyt viettää päivää paremmin. Ja näin talvena kun on pimeää niin ei paljon pihallakaan tullut oltua, mutta enpä silti voi moittia kun hyvässä seurassa saa olla kaukana todellisuudesta :)


torstai 1. maaliskuuta 2012

The one with the nails

Tulee vähän päivistä jäljessä nämä mun päivitykset, mutta hihii kävin elämäni ensimmäistä kertaa hierojalla viime viikolla! Koskaan ei ole tullut mentyä vaikka kuinka olisi ollut sen tarpeessa, mutta tässä muutama viikko sitten hartiani ja niskani oli niin kipeinä, että pyysin vanhempien luona käydessäni isää hieromaan (Janne kun ei jaksa, kun kuulemma niin lujaa pitää aina hieroa :D). Isä sitten pian totesi että on kyllä niin jumissa että pitää hierojalle mennä. Sitten äiti osti mulle lahjakortin, jolla saa käydä 3 kertaa 45 minuutin hieronnassa! Jihuuuuuuuu! Seuraavan kerran menenkin sitten ensi viikolla :)

Lakkasin tuossa (taas muutama viikko sitten) leopardikynnet (tai ainakin yritin, tiedä sitten kuinka leopardikuviolta näyttivät) ja myöhemmin sen jälkeen taisin pikkuisessa humalassa lakata sellaiset myös Maralle ja Jossulle :D. Tiedä sitten kuinka hyvin ne onnistui kun humalassa olin enkä selvinpäin enää muistanut katsella millaista jälkeä tuli : DDDDD Mutta sainpahan ainakin testattua Oriflamelta tilaamaani mustaa koristelakkaa!

Huomenna olisi tarkoitus lähteä Raippaluotoon mökille Jannen, Ninan ja Samin kanssa. Monena viikonloppuna on jo pitänyt mennä mutta aina on tullut jotain, kuten 30 asteen pakkaset tai koirasta huolehtiminen vanhempien ollessa reissussa. Nyt kuitenkin reissun toteutus näyttäisi valoisalta, Tiiakin (Jannen sisko) lupautui tulemaan meille hoitamaan Hannibalia ja Dexteriä meidän ollessa pois :)

Tässä maalis-huhtikuussa pitäisi jossain välissä lähteä Helsinkiin. Tuossa mun viereisessä laatikossa odottaa Maran antama 50 euron lahjakortti MORTICIAAN! <3 Sitä sitten käyttämään ja samalla juhlimaan Maran uutta asuntoa! :) Samalla tulee sitten nähtyä kaikkia niitä ihania kavereita, joita ei ole pitkän välimatkan takia tullut nähtyä, sekä tietenkin vanhinta siskoani Niinaa <3 Tätä reissua sitten innolla odotellaan!
(Ja tähän loppuun vielä sen kunniaksi parin vuoden takainen kuva musta ja Susannasta Fireboxissa! :DDDD)