torstai 10. marraskuuta 2011

Dolce, Dolce, Dolce...

Viime viikon torstaina sain viikkoa odottamani viestin. Uudet silmälasini olivat saapuneet liikkeeseen ja saisin hakea ne. Niimpä menin. Otin kuluneet mutta rakkaat Giorgio Armanin lasit nenältä ja vaihdoin ne mustaan Dolce & Gabbanaan. Saman tien sokaistuin. Optikko kertoi näkömuutoksistani sen verran, että normaalisti tuota hajataittoa lisätään pikkuhiljaa linsseihin, mutta tällä kertaa päätti laittaa kaikki kerralla. Siksipä olo oli hutera, vaikka näinkin paremmin taas kuin ennen. Kumma kyllä, toisen silmän näkö oli edellisestä parantunut, mutta hajataittoa oli tullut lisää. Ei kuitenkaan kauaa mennyt kun jo totuin tarkkuuteen. Vaikka suht koht hyvin näin jo, tuota hieman outoa oloa kesti vielä pari päivää. Nämä Dolcet ovat siis mustat muovisankalasit, joissa on sisäsangassa kiva dolcen laatta ja sivussa mustia "timantteja", tai miksi niitä nyt kutsutaankaan :D



Tänään, tai oikeastaan eilen - kun kerta tätä näin yöllä vasta kirjoittelen - kävin Vaasassa hakemassa Jannea koulusta ja samalla käytiin etsimässä Ninalle synttärilahjaa. Siinä etsiessä tuli sitten vahingossa ostettua vähän muutakin, hups. Nyt on sitten rahat taas vähissä, mutta odottelen toiveikkaasti seuraavaa palkkaa satunnaistyöstäni.

Satunnaistöistä puheenollen... Käytiin tänään RockJetissä - jossa olen siis työskennellyt aiemmin - ja siellä tuotteita tutkiskellessamme paikan omistaja tarjosi satunnaistyötä, kun ei mullakaan kerran tässä sen kummempia ole. Nyt on tällä tytöllä siis kasassa kaks satunnaisduunia, jeij! : D

Tuli tosiaan ostettua kapungilta vähän muutakin sen Ninan lahjan lisäksi. En olisi uskonut keittiösähkölaitteiden voivan olevan heräteostoksia, mutta tänään todistin olevani väärässä. Ostimme nimittäin Jannen kanssa tehosekoittimen, haaveillen ihanista viinapirtelöistä ja ruokaisista mössöistä. Mutta kun aika mukavassa tarjouksessa oli niin mikäs siinä! Ihaninta mielestäni tuossa laitteessa ulkonäön puolesta oli tuo pieni pala turkoosia.. <3


Jostain kumman syystä JANNE keksi, että käydään katsomassa mitä Suomalaisesta kirjakaupasta löytyy (on se ihme, kun ei se mitää lukeakaan tapaa). Sieltä sitten löytyikin vaikka mitä kivaa. Vaikka Jannen kanssa ollaan yhdessä oltu yli vuosi niin vasta tässä lähiaikoina sain tietää sen tykkäävän piirtämisestä, ja olevan vielä aika hyväkin siinä! Näimpä ollaan usein piirrelty yhdessä kotona jotain tatuointi-ideoita sun muita. Nyt sitten tuolta suomalaisesta ostettiin molemmille omat luonnoslehtiöt, paketin eripehmyisiä lyijykyniä, sekä värillisiä kyniä. Vanha lyijykynäpakettini on kateissa. Lisäksi tietysti teroitin jota kumpikaan ei omista. Ostin itse vielä erikokoisia pensseleitä tulevia maalaamisia varten, sillä vanhat on jo huonossa kunnossa. Vielä pitäisi uudistaa öljyvärivarasto niin olis hyvällä mallilla taulujen tekeminen.


Lähtiessämme kaupungista, päätimme hakea Hesburgerista lahjakortillani ruokaa ja mennä syömään ne Teron luo, josta piti muutenkin hakea pari johtoa ja peli. Minähän tietysti hullaannuin kun näin lastenaterian lelut. Siellä oli Happy Feet 2 aiheista tavaraa: essu, jääpalamuotti, piparimuotti.... en muista loppuja. Minähän tietysti halusin piparimuotteja muumipiparimuottien lisäksi, että saan jouluna leipoa pipareita. Sehän oli sitten pakko vaan ottaa lastenateria, että sai nuo :D Ovat niin söpöjäkin!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti