tiistai 20. syyskuuta 2011

From the Kwik-E-Mart Himalaya

Tänään aion palata taas tähän yhteen maailman parhaimmista aiheista: RUOKA! Syy tähän on sairaalloisen epänormaali ylpeydentunteeni eilen laittamastani ruoasta. Muille on varmaan normaalia kokata currykastiketta mutta itse olen tottunut tekemään sitä valmispussista...... kyllä, hävettää. Eilen kuitenkin tein ihan alusta sinne hemmetin loppuun asti itse kastikkeen ja täydellisen tuloksen ansiosta ylpeilen tästä luultavasti vielä pitkän aikaa. Lisäksi tein kastikkeeseen omia pikkulisäyksiä.


Tässä siis simppeli ohje currykastikkeelle...

Tarvitset:

30 g Voita
3 tl Currya
3 rkl Vehnäjauhoja
1 Kanaliemikuutio
1 dl Ruokakermaa
50 g Juustoraastetta

Lisäksi itse halusin tähän muutakin, joten hommasin 1 punaisen ja 1 oranssin paprikan, sipulia oman maun mukaan, sekä 1 chilin.


Toimin siis seuraavanlaisesti:


1. Aloitin homman sillä, että pilkoin paprikat, sipulit ja chilit (sekä juuston, sillä en omista juustoraasinta xD) haluamallani tavalla ja jätin ne sivuun odottamaan.





 
2. Lisäsin kattilaan voin, vehnäjauhot, curryn sekä 5 dl vettä (kanalientä varten) sillä ilman tuota vettä on hankala keittää noita muita aineksia polttamatta niitä pohjaan. Odotin sitten että nämä alkoivat kiehumaan. Tässä vaiheessa kastike näytti jo oikeanlaiselta, keltaiselta kastikkeelta jonka piti vain sakeutua :)

3. Kun ainekset alkoivat kiehumaan, lisäsin Fond du Chef kanaliemimömmön, sillä en normaali kanaliemikuutioita kaupasta löytänyt. Sitten keitin kastiketta 5 min.

4. Sillä aikaa kun kastike keittyi siinä niin pistin nämä aiemmin pilkkomani paprikat, sipulit ja chilit paistinpannulle ja paistoin niitä rasvassa sen verran että vähän sipulit kuullottuivat ja väri alkoi tulla pintaan.


5. Viiden minuutin keittymisen jälkeen lisäsin kastikkeeseen kerman ja juustoraasteen ja sekoittelin  sakoisaksi. Muista, että ruokakermaakin saa erimakuisina, eli jos tahdot esim. savun makuista currykastiketta, voit ostaa KIPPARI-savujuusto -maustettua ruokakermaa. Myös juustoraasteen voi tehdä haluamastaan juustosta, tavallista sen ei pakko ole olla. Millaistahan olisi pestogoudaraaste currykastikkeessa....? :D Lopuksi vielä lisäsin paistinpannulla paistamani paprikat, sipulit ja chilit kastikkeeseen. Jos chiliä tuntuu olevan liikaa, kermaa voi lisäillä sillä se näytti vähän laimentavan chilin vahvaa makua. Ja VOILA näin kastike on valmis!



Tuommoiselta siis näytti valmis kastike. Tosiaan jos ei halua siitä tulista niin jättää vain chilin pois.  Kastikkeen kanssa laitoin Basmatiriisiä, broilerin fileetä ja friteeraattuja sipulirenkaita. Jannen mukaan ruoka oli parasta mitä olin ikinä laittanut, ja itsekin rakastin sitä suunnattomasti :) Proud I am!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti