torstai 30. kesäkuuta 2011

great motivator

Tänään päivittelen hieman ruuan merkeissä :D Mikäs olisikaan parempi kirjoituksen aihe! Eli tosiaan tässä kun omassa kämpässä ei tiskikonetta ole, niin harvoin jaksaa kokkailla sen kummempia kun pitäisi jaksaa tiskata joka väliin kaikki maholliset astiat -.- Kuitenkin, olen aina luullut Anna -lehden olevan vanhempien ihmisten lehti, mutta joutuessani lukemaan sen töitä varten, yllätyin kuinka HYVÄ lehti se olikaan! (Sitten päädyin tilaamaan sen itselleni :D). Lehti teki hetkellisen muutoksen ruokatapoihini, sillä sen ruokavinkit olivat nopeita helppoja ja hyviä, ja motivoivat mm. itseäni laittamaan herkullista ja terveellistä ruokaa! Bongasin sieltä sitten ruokaohjeen mm. soseelle, jota sitten teinkin ison kattilallisen, ja nautin sitä pari päivää niin töissä kuin kotonakin. Koska en lehteä kotiin ottanut, en muistanut kuinka paljon mitäkin tavaraa kattilaan laitetaan, mutta muistin kuitenkin raaka-aineet joita sitten laitoin vain silmällä :D

Eli, ensin kuorin perunoita suunnilleen 12 kpl ja halkaisin ne kahteen tai neljään osaan, ja lisäsin kattilaan. Sitten kuorin pari porkkanaa, siivutin, ja lisäsin perunoiden sekaan. Nämä laitoin sitten liedelle kiehumaan. Kun vesi oli hetken kiehunut, pilkoin kukkakaalen palasia sen verran kun vain mahtui enää kattilaan (perunoita olisi voinut laittaa vähemmän niin olisi mahtunut muutakin xD). Ja syy miksi kukkakaalen laitoin myöhemmin, on se että se valmistuu nopeammin ja alkaa liian pitkän ajan päästä muuttumaan keltaiseksi... Mutta tosiaan annoin niiden kiehua niin kauan että kaikki olivat pehmenneet mahdollisimman pehmeiksi. Ja kun näin tapahtui, valutin veden pois kattilasta ja otin sauvasekoittimen esiin! Tällä muussasin ainekset soseeksi, lisäten samalla ruokakermaa sekaan. Kermaakin laitoin ihan silmällä mitaten. Lisäsin soseeseen vielä mausteita, suolaa ja basilikaa, ja sitten se olikin valmis! Tarjoillessani sitä, lisäsin vielä lautaselle fetaa, joka sopi soseeseen mainiosti! Olisi tietenkin parempi jos olisi tuoretta basilikan lehtiä, niillä saisi soseeseen kivan koristelun mutta sitä ei mulla ollut niin tyydyin vain mausteeseen. Syötyäni melkoisesti kyseistä sosetta huomasin, että halusin siihen jotain pureskeltavaakin, joten lisäsin kukkakaalin palasia sekaan :)
Terveellinen sose, ja kaiken lisäksi vielä hyvän makuinen, suosittelen kyllä kaikille. Ei ole vaikea tehdäkään, joten se on sopiva meille jotka emme yleensä jaksa tehdä gourmet ruokaa (saati sitten tiskata) :D

Teille nuorille, jotka tarvitsette motivaatiota terveellisen ruuan laittamiseen, suosittelen ostamaan vaikka Annan irtonumeron ja katsoa sieltä loppupäästä ne ruokaohjeet, niitä on paljon hyviä ja terveellisiä siellä! JA LISÄKSI, itse söin puoltoista viikkoa ruokaa Annan ohjeiden mukaan, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, LAIHDUIN!!! Miettikääpä sitä :D

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Building a house and having babies

Terveiset sohvanpohjalta! Jouduttuani jättämään kesätyöni, olen katsonut Sinkkuelämää 24/7 tietysti samalla välillä siivoillen ja pyykäten ymsymsyms. Olin siis mukavassa paikassa töissä tasan viikon, kunnes kaksi kohtausta saatuani totesin että johtuivat työstä. Kuuntelin siis kirjaimellisesti sydäntäni ja totesin ettei se kestä tätä työtä kun ambulanssista tulee best friend! Näinpä jätin työni toivoen että jotain muuta ilmaantuisi. No, hyvä puoli on että ehdin vihdoin siivota kunnolla kämppää, se kun tuppasi menemään huonoon kuntoon molempien asukkien käydessä töissä, joiden jälkeen kumpikaan ei ikinä jaksanut siivota. MUTTA olen taas vihdoin innostunut askartelusta, kiitos Goottifoorumin rohkaisujen. Aloitin siis tuossa joskus koulujen loppuessa projektia, jossa väsään n. 30 cm korkuista viktoriaanistyylistä taloa! Parasta tässä on, että materiaalina käytän tyhjiä maitotölkkejä, kaljapahveja,  vessapaperirullia, tupakka-askeja, vanhoja piilolinssilaatikoita ja hammastikkuja! :) Käytän siis hyödyksi roskikseen menevää tavaraa. Töiden alkaessa projektiin tuli pieni tauko, mutta nyt vapauden koittaessa ajattelin jatkaa työni loppuun :) Talon on siis tarkoitus tulla vain koristeeksi jonnekin hyllylle tai jotain. Lainasin maalia vanhemmiltani ja ostin 5 sentillä piirtoheitinkalvoa ikkunoiksi. Eli ei paljoa tarvitse tätä tehdessä maksaa, ja homma on vielä mukavaa ajanvietettä :) Tämmöistä siis elämään tänään.


Dexter <3

Lisäksi tuossa 27. kesäkuuta Jannen äitin kissa sai kolme ihanaa pentua, kaksi raidallista (yksi tyttö ja yksi poika) ja yhden mustan (poika). Minä ja Janne päätettiin sitten kun ollaan uusia kissoja jo suunniteltukin että otettaisiin ne kaksi poikaa sieltä! Nyt ne ovat jo kasvaneet sen verran että osaavat kävellä ja leikkivät jatkuvasti! :D Annoimme mustalle pojalle nimeksi Hannibal Lecter ja raidalliselle pojalle nimen Dexter <3 Ne ovat uskomattoman söpöjä nyt kun ovat kasvaneet jo pikkuisen!! Äiti ei saisi valita lemmikkilastaan mutta Hannibal on kyllä niin pörröinen ja isopyllyinen pallo, että siitä ei voi olla pitämättä! <3 <3 :D Mutta tosiaan tällaista tänään, minä ja kissanpentumme toivotamme kaikille sellaista kesää, että koittakaa pysyä hengissä tässä kuumuudessa :D

Hannibal Lecter <3